Nahkasiivillä ilmojen teille

Coelurosauravus (Kuva Wikimedia)

Varhaisin tunnettu selkärankainen, jolla oli liitämiseen sopivia raken­teita, oli Coelurosauravus. Ne elivät permikauden loppupuolella, noin 260-251 mvs. Ne olivat noin 40 cm pituisia. Kallo oli terävänokkainen ja päälaella oli sahalaitainen harja.

Näillä matelijoilla oli hyvin erikoiset liitämiseen soveltuvat siivet. Ne rakentuivat suoraan nahasta kasvavien ohuiden luiden varaan. Näillä luilla ei ollut siis yhteyttä sen varsinaiseen luurankoon. Tämänkaltainen siipien rakenne on hyvin ainutlaatuinen. Niinpä ensimmäiset fossiilit tulkittiin ymmärrettävästi väärin - luultiin, että matelijan luurangon päälle oli sattumalta joutunut jonkin kalan luuranko ja nuo siipiä tukevat ohuet luut liittyivät kalan eviin.

Icarosaurus (Kuva Wikimedia)

Icarosaurus tunnetaan noin 228 mv ikäisestä fossiilista, joka on löydetty New Jerseystä, USA:sta. Siis triaskauden loppupuoliskolta. Sillä oli ulkoisesti katsoen samantapaiset 'siivet', kuin Coelurosauravuksella. Icarosauruksella siipiä tukevat luuut olivat kuitenkin pidentyneitä, osittain vaakasuoraan kasvaneita kylkiluita. Kallosta lonkkaan mitattuna sen pituus oli noin 10 cm. Vastaavaa rakennetta esiintyy nykyäänkin Draco-suvun liskoilla, joita kutsutaan 'lentäviksi lohikäärmeiksi'.

Sharovipteryx (Kuva Wikimedia)

Sharovipteryx mirabilis tunnetaan yhdestä Kirgisiasta löytyneestä fossiilista, joka on ajoitettu noin 225 mv ikäiseksi.

Sen liitopinta oli pitkien takajalkojen ja hännän välissä oleva ihokalvo. Mahdollisesti pienempi kalvopinta oli myös etujalkojen yhteydessä, helpottaen ohjausta (fossiilin tämä osa on vaurioitunut). Se saattoi liitäessään muistuttaa deltasiipistä lentokonetta. Tosin ei olla varmoja, missä asennossa se piti raajojaan liitäessään. Tällaista 'takajalkasiipeä' ei tunneta miltään muulta lajilta. Kooltaan tämä merkillinen liiitelijä oli noin 20 cm.

Etujalkojen avulla liikuteltavat siivet osoittautuivat kuitenkin hyödyllisemmäksi ratkaisuksi kuin edelläkuvatut - sen osoittaa triaskauden lopulta (228 mvs) liitukauden loppuun (eli dinosaurusten häviämiseen 66 mvs) asti eläneiden lentoliskojen eli pterosaurien suuri menestys. Fossiileja on löytynyt tuhansia, kaikilta mantereilta. Ne olivat ensimmäisiä varsinaisesti lentäviä, eli lihasvoiman avulla ilmassa pysytteleviä selkärankaisia.

Lentoliskojen polveutumishistoria on toistaiseksi hämärän peitossa. Eniten kannatusta on ilmeisesti nykyään luokitteluilla, joidenka mukaan ne kuuluvat Arkosaureihin, samaan ryhmään krokotiilien, dinosaurusten ja lintujen sekä niiden muinaisten edeltäjien kanssa. Toisten näkemysten mukaan ne ovat erkaantuneet jo aiemmin omaksi haarakseen. Epäselvyys johtuu siitä, että ratkaisevaa välimuotofossiilia ei ole vielä löydetty.

Liitukaudella eläneiden Pteranodon-lentoliskojen siipien kärkiväli oli jopa 9 metriä  (Nobu Tamura)

Lentoliskojen siivet muodostuivat nahasta ja muista kudoksista ja kiinnittyivät eturaajoihin ja erittäin pitkään neljänteen sormeen ulottuen ruumiin sivuille ja nilkkoihin. Niillä oli painoa vähentävät ontot luut luten linnuilla ja kölimäinen rintalasta lentämisessä tarvittavien vahvojen lihasten kiinnittymistä varten. Koko vaihteli varpusen kokoisesta jättilajeihin, joiden siipien kärkiväli oli jopa 12 metriä. Suurimmat lajit elivät liitukaudella, jolloin myös linnut alkoivat kilpailla elintilasta niiden kanssa.

Varhaisilla lajeilla oli leuoissa hampaat, 'häntä' oli pitkä ja kaula lyhyt. Myöhemmin rinnalle ilmentyi uudentyyppisiä lentoliskoja, joiden kaula oli pitkä, häntä lyhentynyt ja osalla myös hampaaton nokka. Ainakin osalla lentoliskoista oli karvapeite, joka oli kuitenkin erilaista kuin nisäkkäiden karvat. Karvapeite viittaa mahdolliseen tasalämpöisyyteen.

 

Quetzalcoatlus northropi oli kaikkien aikojen suurimpia lentäviä selkärankaisia. Tässä se on kuvattuna liikkumassa maalla neljällä jalalla. (Kuva Wikimedia)

Paljon erilaisia teorioita on esitetty siitä, miten lento­liskot liikkuivat maalla. On puhuttu ryömimi­sestä tai kah­della jalalla tai nel­jällä jalalla liikku­misesta. Viime­mai­nittu teoria on nykyään suurim­massa suosiossa ja sitä tukevat fossi­loitu­neet jalanjäljet.

Jonkin verran lento­liskojen muniakin on löydetty ja ne näyttävät olleen pehmeä­kuorisia, kuten muillakin matelijoilla.

Eräästä munasta on löytynyt jäseniltään täysin kehittynyt alkio. On myös löydetty hyvin nuorten yksilöiden fossiileja, jotka on 'valmiutensa' vuoksi määritelty erehdyksessä ensin omiksi lajeikseen. Siksi arvellaankin, että lentoliskot eivät olleet kuoriutumisen jälkeen riippuvaisia vanhemmistaan ainakaan pitkään ja varttuivat täyteen kokoonsa lentokykyisinä, hankkien itse oman ravintonsa.

Eudimorphodon ranzii, triaskauden 

lopulta (Nobu Tamura)

Dimorphodon, varhainen jurakausi, luurangon 

rekonstruktio. (Kuva Wikimedia)

Pterodactylus, myöhäinen jurakausi
(Kuva Wikimedia)

Ningchengopterus, varhainen

liitukausi (Kuva Wikimedia)

Osalla lajeista oli päälaella näyttävä 'harja'. Leukojen tai 'nokan' rakenne vaihteli suuresti. Väritovat varmaankin enimmäkseen taiteilijan mielikuvitusta, mutta komeilla harjoilla on voinut olla parinvalintaan liittyvä merkitys ja miksei siis värejäkin ollut. Suurimmat koristukset oli nimittäin täysikasvuisilla uroksilla. Naaraillakin niitä saattoi olla, mutta pienempiä. (Kuva Wikimedia)

Lähteitä:

Wikipedia, Coelurosauravus
LiveScience, First Delta-Wing fighter was a reptile
Wikipedia, Pterosaur
Wikipedia, List of Pterosaur genera
UCMP, Pterosaurian flight
Pterosaur.net
Prehistoric Wildlife, Pterosaurs - An overview
Palaeontology online, Fossil Focus: Pterosaurs
National Geographic, Pterosaurs - Lords of the Ancient Skies

Triaskautinen vallankaappaus

Synapsidit kukoistavat vielä

Lystrosaurus murrayi (Wikimedia)

Permikauden lopun joukkotuhosta triaskaudelle (252-201 mvs) selviytyi joukko synapsideja - ryhmä, joilla oli sekä matelijamaisia, että nisäkäsmäisiä piirteitä. Näitä olivat mm. dikynodonttien ryhmään kuuluva kasvissyöjä lystrosaurus ja kynodonteihin kuuluva, pesäkoloja kaiveleva thrinaxodon, joka oli lihansyöjä.

Lystro­saurukset hallitsivat varhaisen triaskauden aikana maisemaa. Tuo aika oli ekosysteemin hitaan toipumisen aikaa joukkotuhon jälkeen. Lystro­saurusten fossiileja löytyy permikauden lopusta ja triaskauden alusta ajalta 252,3–251,3 mvs. Joissain kerrostumissa niiden osuus on 95 % kaikista maaselkärankaisten fossiileista.

Cynognathus (Wikimedia)

Diademodon (Wikimedia)

Kynodonttien ryhmässä kehittyi triaskaudella vielä keskisuuria ja suurehkoja sukuja ja lajeja. Näitä olivat mm. laajalle levinnyt koiran kokoinen lihan­syöjä cynognathus ja parin metrin pituinen, ilmeisesti kaikkiruokainen, diademodon. Nämä joutuivat kuitenkin antamaan tilaa matelijoille, jotka saivat yhä suurempia muotoja.

Synapsidit eivät kuitenkaan kokonaan hävinneet, mutta niistä (kynodonteista) nisäkkäihin johtava kehityslinja meni aikanaan eteenpäin pienikokoisten lajien kautta.

Matelijoiden nousu

Matelijoitakin selvisi permikauden joukkotuhosta. Triaskauden alkupuolella ilmaantui mielen­kiintoisia Rhyncosauria-lahkoon kuuluvia kasveja syöviä matelijoita, joista tuli yleisiä kauden aikana.

Ensimmäiset lajit olivat aika lailla 'perusliskon' näköisiä. Myöhemmät triaskautiset lajit olivat keskisuuria tai suurehkoja, suurimmat kahden metrin pituisia. Rhyncosaurien erityispiirteenä oli papukaijamainen nokka ja muutenkin erityiset kasvien syömiseen sopivat hampaat.

Hyperodapedon. Exhibit Museum of Natural History, University of Michigan. (Wikimedia) 

Hyperodapedon huxleyi. (Wikimedia)

Eräs näiden edustaja, Hyperodapedon eli 231-216 mvs. Se oli vankka­raken­teinen, noin 1.3 metrin pituinen eläin. Sillä oli 'nokan' lisäksi yläleuassa useita rivejä vahvoja hampaita, alaleuassa niitä vastasi yksi rivi.

Toinen merkittävä triaskaudella ilmaantunut ryhmä oli arkosaurit. Siihen kuuluvat mm. krokotiilit muinaisine sukulaisineen ja dinosaurukset.

Prestosuchus chiniquensis (Kuva Wikimedia)

Prestosuchus eli myöhäisellä triaskaudella nykyisen brasilian tienoilla. Tämä krokotiilien kaukainen sukulainen käveli pystymmässä asennossa kuin nykyiset krokotiilit. Prestosuchus saattoi saavuttaa 5 metrin pituuden.

Plateosaurus (Kuva Wikimedia)

Plateosaurus oli dinosaurus-suku, johon kuului kookkaita kasvissyöjiä. Täysikasvuisten P. engelhardti -yksilöiden koko vaihteli vajaasta viidestä metristä kymmeneen metriin. Painon arvellaan liikkuneen välillä 600 - 4000 kg. Niillä oli näille kasvissyöjädinoille tyypillinen pitkä kaula ja pieni kallo. Ne elivät välillä 214 - 204 mvs eli triaskauden lopulla alueella,  joka nykyisin tunnetaan Keski- ja Pohjois-Eurooppana.

Coelophysis (Kuva Wikimedia)

Coelophysis eli triaskauden lopulla ja jurakauden alussa. Se oli noin kolme metriä pitkä ja lantion kohdalta metrin korkuinen, ja sen arvellaan painaneen noin kolmekymmentä kiloa. Se oli nopea lihansyöjä, joka liikkui kahdella jalalla. Silmät olivat kallosta päätellen eteenpäin suuntautuneet, mikä on mahdollistanut saalistuksessa hyödyllisen stereoskooppisen näön. Coelophysis kuuluu teropodeihin, joiden kuuluisa edustaja on myöhemmin liitukaudella elänyt Tyrannosaurus rex. Lintujen katsotaan polveutuneen teropodeista.

Dinosaurusten osalta triaskauden loppu oli vasta alkua. Niiden varsinainen valtakausi tuli jura- ja liitukaudella.

Lähteitä:

Wikipedia, Triassic

Ajatuksia evoluutiosta

Fossiilien tutkimus yhdessä ajoitusmenetelmien kehittymisen kanssa on avannut silmiemme eteen valtavan mielenkiintoisen näkymän elämän historiasta. Ymmärrämme nyt, että ihmisen aika on vain pieni osa elämän suuressa kertomuksessa. Erilaiset eliöt eivät ole ilmaantuneet maapallolle kerralla vaan samantapaisen luonnonmukaisen prosessin kautta, kuin yleensäkin kaikki luonnossa kasvaa. On muodostunut  käsitys, että kaikilla eri eliöillä on yhteinen 'esi-isä', ensimmäinen elävä solu. Elämän synnyn alkuvaiheet tosin ovat hämärän peitossa. Kuitenkin näyttää selvältä, että eri lajit eivät ole tupsahdelleet tähän maailmaan aivan uusina ja muista radikaalisti eroavina otuksina, vaan sukupolvien saatossa on vähittäisten muutosten kautta tultu tähän valtavaan elämän monimuotoisuuteen eri 'sukuhaarojen' kehityttyä eri suuntiin.

Perintötekijöissä on monenlaisia mahdollisuuksia muutoksiin normaalin suvullisen lisääntymisen aiheuttaman vaihtelun lisäksi. Sukusolujen yhdistymisessä voi tapahtua myös poikkeuksellisia ilmiöitä, jotka voivat luoda uudentyyppisiä geenejä ja myös 'sammuttaa' perintötekijöitä. Perintöainesta voi myös siirtyä suoraan eliöstä toiseen eri tavoin. Varsinkin elämän 'puun' tai pikemmin 'pensaan' juurella, elämän alkuvaiheissa, ajatellaan viimemainittua tapahtuneen paljonkin.

Lonesome George -lempinimellä tunnetulla Galapagossaarten jättiläiskilpikonnalla oli kilven etureunassa korkea holvi (Kuva Wikimedia)

Luonnonvalinnalla on merkittävä osuus eliöiden muotoutumisessa. Kilpailu elintilasta, olemassaolon taistelu, saalistus, puolus­tautu­minen jne. tekevät ymmärrettäväksi monet eri eliöiden ominaisuudet. Miksi jotkin eliöt ovat piikikkäitä tai niillä on kova kuori - suojau­tu­minen viholli­siltahan siinä on kyseessä. Monien omi­nai­suuk­sien kehit­ty­minen liittyy myös suoraan ravin­non hankintaan. Hauska ja helposti ymmärrettävä esimerkki löytyy Galapagossaarilta. Tietyillä saarilla elävillä jättiläiskilpikonnilla on toisten saarten yksilöihin verrattuna kilven etureunassa korkeampi 'holvi' joka mahdollistaa pään kohottamisen korkeammalle ylös. Tämä liittyy siihen, että kyseisillä saarilla 'konnien' ravinnoksi käyttämät kaktuksenlehdet tms. kasvavat korkeammalla kuin muiden saarten kilpikonnien ravinnonlähteet, vaikkapa ruoho. Pienet eroavuudet eri yksilöiden välillä ja valikoituminen luonnonvalinnan kautta on mitä luontevin ja uskottavin selitys  kilven poikkeukselliseen muotoon. Galapagossaaret ovat nuoria, joten tässä on kyse suhteellisen lyhyessä ajassa tapahtuneesta muutoksesta, joka ei ole myöskään kovin suuri.

Suuremmillekin vähittäisille muutoksille, kuin ym. kilven muodon muuttuminen, löytyy toki vakuuttavaa tukea fossiileista, ks. esim. taulukko 'Kaloista alkusammakoihin', joka liittyy maaelämään soveltuvien piirteiden kehittymiseen selkärankaisissa. Tällaisia linjoja löytyy todella, vaikka monessa kohden kaivattaisiinkin lisää aineistoa. Uusia fossiileja tuntuu kuitenkin löytyvän koko ajan. Saamme lisää konkreettisia todisteita eliöiden polveutumisyhteydestä - todella mielenkiintoista. Mutta kuitenkin on myönnettävä, että jää paljon kysymyksiä. Miten esimerkiksi eri eliöiden aivan erityyppiset perusratkaisut ja useiden elinten tai rakenteiden yhteispeliä vaativat monimutkaiset toiminnot tai monet erilaiset aistit ym. ovat syntyneet? Miten ihmeessä muuuntelu on ollut noin rikasta ja tuottoisaa?

Kyllä minä ainakin yhdyn tuttuun ajatukseen, että luomakunta kertoo Suunnittelijasta, Luojasta, joka on kaiken takana. Kristittynä uskon, että kyse on Raamatun ilmoittamasta Jumalasta. En näe sen olevan ristiriidassa evoluution kanssa. Luonnonmukainen prosessikin voi olla perimmiltään suunniteltu. Tiede antaa meille yhden näkö­kul­man, ja tutkimuksen edistyessä ymmärrys lisääntyy. Saa nähdä, mihin asti päästään. Mutta on hyvä tunnustaa, että on paljon asioita, joita ei ymmärretä. Rehellisyys luomakunnan ihmeiden edessä auttaa meitä myös siinä, ettei tiede pääse astumaan Jumalan paikalle ajatuksissamme.

Ks. myös Ajatuksia Intelligent Design - näkemyksestä
ja Francis Collins haastattelussa

Asiaan liittyvää:

Understanding evolution, The big issues
Wikipedia, Extended evolutionary synthesis
Wikipedia, Facilitated variation
Wikipedia, List of transitional fossils

Evoluutioteorian uusia tuulia

Uusia tuulahduksia evoluutiotutkimukseen on viime aikoina tuonut Extended Evolutionary Synthesis, eli EES. Nimike voitaisiin varmaankin suomentaa jotakuinkin 'evoluutioteorian laajennettu synteesi'.

EES ei pyri kumoamaan nykyistä evoluutioteoriaa vaan tuomaan mukaan uusia tutkimusta edistäviä näkökulmia.

Evoluutiotukimuksen uudet virtaukset ovat kiinnostavia. Täytyy seurata aikaansa ja koittaa pysyä kärryillä. Monet tutkijat ovat tosin sitä mieltä, että kyse ei ole mistään varsinaisista uutuuksista, vaan näitä asioita on tutkittu ja voidaan tutkia nykyisen teorian 'alla'. Siksi tällainen uusi nimike ei ole heidän mielestään tarpeen.

Seuraavassa olen yrittänyt tiivistää englanninkielestä vapaasti kääntäen jotain EES-tutkimuksen neljästä pääkohteesta. Toivottavasti sain alkuperäiset ideat jotenkin ilmaistua. Lopussa on linkki EES-tutkimusprojektin kotisivulle, josta tiedot ovat peräisin, sieltä voi lukea tarkemmin.  Projektissa on mukana 51 asiantuntijaa kahdeksasta eri akateemisesta oppilaitoksesta ja se on saanut rahoitusta mm. Templetonin säätiöltä.

Käytän otsikoissa englanninkielisiä termejä yrittämättäkään suomentaa niitä, koska joidenkin luonteva suomennos tuntuu vaikealta, enkä tiedä virallista vastinetta.

Developmental bias

On tavattu ajatella, että eliöiden muuntelu ei painotu mihinkään tiettyyn suuntaan, koska geenien mutaatiot ovat täysin satunnaisia. EES-näkökulma haluaa korostaa sitä, että ilmiasun muuntelu ei ole tavallaan täysin satunnaista, vaan tietyt muutokset ilmenevät helpommin kuin toiset. Lajien monimuotoisuus ei aina heijasta parhaiten sopivien ominaisuuksien, vaan myös muuntelussa usein ilmaantuvien ominaisuuksien menestymistä. 

Muuntelussa on tietyt reitit, joita pitkin se voi todennäköisemmin edetä. Muuntelu voi esim. olla sillä tavalla rajattua, että vaikka jokin laji tai suku voi tuottaa monenlaisia muunnelmia, tiettyjen piirteiden kehitys on ikäänkuin poissuljettu. Esim. tietyt afrikkalaiset kirjoahvenet ovat tuottaneet monenlaisia variaatioita ja ovat lajiutuneet useaksi lajiksi, mutta ankeriasmaisia muunnelmia niissä ei esiinny, eikä niistä tule yöeläjiä. Muuntelun rajalliset vaihtoehdot tulevat esille myös raajojen, sormien, selkärangan nikamien ja ruumiin perussegmenttien määrässä. Esim. pää, keskiruumis ja takaruumis tavataan kaikilla hyönteisillä. 

Myös geenistön tutkimuksessa käytetyt tietokonemallit ovat valaisseet sitä, miksi kaikkia mahdollisia ilmiasuja ei esiinny ja miksi mutaatiot voivat johtaa käyttökelpoisiin ominaisuuksiin paremmin, kuin sattumanvaraiselta prosessilta voisi odottaa.

Developmental plasticity

Ympäristöolosuhteet vaikuttavat eliön kehitykseen sen varhaiskehityksen ja elämän aikana. Tämä ilmiö on luonnossa aivan selvä. Esim. kosteassa ympäristössä kasvavan kasvin veden alle jäävät lehdet muotoutuvat erilaisiksi, kuin pinnalle ulottuvat. Tämä plastisuus taikka muovautuvuus helpottaa uusien elinympäristöjen valloittamista. Ympäristöolosuhteiden mukainen muovautuvuus voi myös edistää uusien lajien muodostumista ja nopeuttaa evoluutiota helpottaen geneettisten variaatioiden kumuloitumista. Tämä ilmenee hyvin sopeutumislevittäytymisessä eli adapatiivisessa radiaatiossa, prosessissa, jossa yksi laji lähtee kehittymään eri suuntiin, kun erilaisia vapaita ekologisia lokeroita on tarjolla. Geenimuutokset voivat siis tapahtua sen jälkeen, kun organismi on ensin muovautuvuutensa tai joustavuutensa takia löytänyt uuden elinympäristön tai toimintatavan.

Inclusive inheritance

Periytymisen on yleensä ajateltu tapahtuvan geenien kautta ja olevan täysin erillinen eliön elämän aikaiseen yksilökehitykseen kuuluvista muutoksista. EES-näkökulman mukaan on olemassa paljon muitakin periytymiseen liittyviä tekijöitä. 

Hedelmöittyneen linnunmunan sisällön, kuten soluelinten, hormoonien, vasta-aineiden ja transkriptiotekijöiden tiedetään joskus siirtyvän kehittyvään alkioon. Nämä tekijät vaikuttavat jälkeläisen ilmiasuun aivan kuten geenitkin ja voivat vaikuttaa uusien ominaisuuksien kehittymiseen, jotka sitten seulotaan luonnonvalinnassa.

On olemassa kemialisia aineita, jotka kiinnittyvät geeneihin aktivoiden tai passivoiden niiden vaikutusta. Tällaista voi tapahtua eliössä reaktiona ympäristötekijöihin. Suurimmalta osaltaan ne 'nollautuvat' hedelmöityksessä, mutta toisinaan ne voivat välittyä seuraavalle sukupolvelle. Tätä kutsutaan epigeneettiseksi periytymiseksi. Esimerkiksi eräässä lituruohopopulaatiossa on todettu normaalin keväisen kukkimisajan siirtyneen kesään ja syksyyn epigeneettisen tekijän kautta.

Emolta jälkeläiselle siirtyy pieneliöstöä, joka vaikuttaa yksilökehitykseen, fyysiseen muotoutumiseen, vastustuskykyyn, ruoansulatukseen ja hermostojärjestelmän kehitykseen.

Kulttuurillisella periytymisellä on myös vaikutusta lajien evoluutioon. Eliöt saattavat periä esi-isiltään mm. käyttäytymismalleja ja muokattuja elinympäristöjä.

Niche construction

Kaikilla eliöillä on oma ekologinen lokeronsa. Nuo elinympäristöt saattavat olla eliön kannalta paljolti ulkoisten tekijöiden aiheuttamia, mutta ne voivat itsekin muokata sitä. Hyvä esimerkki on majavien padonrakennus. Eliöt voivat vaikuttaa myös toisten eliöiden elinmahdollisuuksiin. Varhaisimpia esimerkkejä on yhteyttävien syanobakteerien vaikutus maapallon ilmakehän happipitoisuuteen. Ekologisten ympäristöjen muokkauksella on huomattava vaikutus luonnonvalintaan ja kehitykseen.

Lähteet:

EES, What is the extended evolutionary synthesis?

Nature, Does evolutionary theory need a rethink?

Permikauden nisäkäsmäisiä matelijoita

Permikauden jako (Wikipedia)
kausi	epookki	vaihe	ikä (mvs)
triaskausi	varhais	Indus	nuorempi
Permikausi	Loping	Changxing	252,2–254,1
		Wuchiaping	254,1–259,8
	Guadalupe	Capitan	259,8–265,1
		Word	265,1–268,8
		Road	268,8–272,3
	Cisural	Kungur	272,3–283,5
		Artinsk	283,5–290,1
		Sakmara	290,1–295,0
		Assel	295,0–298,9
hiilikausi	Pennsylvania	Gžel	vanhempi
Permikauden jako ICS:n mukaan tammikuussa 2013.

Permikaudella mannerlaatat olivat yhtenä suurena Pangaea-suur­man­te­reena. Ilmasto oli kuivempi kuin kivi­hiili­kaudella ja mantereen sisäosissa oli laajoja autiomaita.

Kauden lopussa (251.4 mvs) tapahtui maapallon elämän historian suurin tunnettu joukkotuho, jossa suurin osa meri­eläi­mis­töstä ja maaselkärankaisista hävisi. Syytä ei tarkkaan tiedetä. Mahdollisesti oli kyseessä ketjureaktio, johon liittyivät suuret tulivuoren­pur­kaukset, hiilidioksidin ja metaanin lisääntyminen, maapallon lämpötilan nousu ja hapen väheneminen meressä. Myös asteroiditörmäyksen mahdollisuutta on pohdittu.

Permikausi oli matelijoiden ja nisäkäsmäisten matelijoiden valta-aikaa. Tähän artikkeliin olen poiminut esimerkiksi joitain nisäkäsmäisiä matelijoita, eli tarkemmin sanottuna nisäkkäitä edeltäneitä synapsideja. Synapsidit ovat matelijoista kivihiilikaudella erkaantunut kehitys­haara, jonka katsotaan johtaneen lopulta varsinaisiin nisäkkäisiin.

Permikauden alkupuolen valtiaat

Dimetrodon incisivum (Wikimedia)

Dimetrodon on varhaisella permikaudella (295-272 mvs) elänyt synapsidisuku. Sen erityis­tuntomerkki oli selkänikamien ulokkeiden varaan rakentunut purjemainen rakenne selässä.

Suvusta tunnetaan useita lajeja. Useimmat olivat kooltaan 1.7 ja 4.6 metrin väliltä. Dimetrodonit olivat petoeläimiä.

Fossiileja on löytynyt eniten Lounais-USA:sta mutta myös Saksasta. Dimetrodon edustaa alkeellisten synapsidien ryhmää, josta käytettiin aikaisemmin nimitystä pelykosaurit. Ne hallitsivat maaekosysteemejä välillä 300 - 271 mvs. (Nykyisessä systematiikassa nimetään vain kladeja, johon kuuluu kantamuoto ja kaikki jälkeläiset. Tämä tiettyä kehitysastetta kuvaava nimitys on siksi jäänyt vähemmälle käytölle.)

Terapsidit

Biarmosuchus tener. Radim Holiš, Wikimedia Commons

Biarmosuchus-fossiileita on löytynyt ainoastaan venäjältä, ajalta 267 mvs.

Biarmosuchukset olivat suuren koiran kokoisia ja ilmeisesti ketteräliikkeisiä saalistajia, jotka saattoivat juosta kiinni saaliinsa. Tähän viittaavat hoikat ja pitkät jalat, jotka eivät sojottaneet matelija­maisesti sivuille. Myös jalkaterien asento - suoraan eteen - viittaa tähän.

B. tener saattoi näyttää tämäntapaiselta  (Wikimedia)

Kuten usein petoeläimillä, kallo laajeni taaksepäin, jolloin silmien kulma on saalistusta helpottavasti hieman eteenpäin. Tällainen kallonmuoto sallii myös vahvemmat purulihakset.

Etelä-Afrikasta, ajalta 270-251 mvs, on löydetty samantapaisen petoeläimen fossiileja. Suvulle on annettu nimi Lycaenops.

Estemmenosuchus uralensis oli kaikkiruokainen (Wikimedia)

Biarmosuchus ja Lycaenops olivat selvästi vähemmän matelijamaisia kuin dimetrodon. Se luetaankin uuten synapsidien ryhmään, terapsideihin. Terapsidit olivat hallitseva eläinryhmä permikauden keskivaiheilta kauden lopulle asti. Pidetään todennäköisenä, että terapsidit olivat tasalämpöisiä. Niihin kuului myös kasvissyöjiä ja kaikkiruokaisia. Esim. jotkut dinocephalia-ryhmään kuuluvat olivat hyvinkin kookkaita, jopa 4,5 metrisiä ja kahden tonnin painoisia (Estemmenosuchus uralensis). Ne kukoistivat välillä 272 - 260 mvs.

Terapsidien alkuperä on aiheuttanut päänvaivaa. Aikaisempien, dimetrodonin kaltaisten, nisäkäsmäisten matelijoiden fossiileja on löydetty permikauden alkupuoliskon kerrostumista Pohjois-Amerikasta ja Länsi-Euroopasta. Terapsidien fossiileja taas on löydetty uudemmista kerrostumista mm. Venäjältä, Etelä-Afrikasta ja Kiinasta. Tähän väliin kaivataan lisää tietoa.

Kynodontit

Permikauden loppupuolella ilmaan­tui merkittävä terapsideihin luettava ryhmä, kynodontit, noin 260 mvs. Nisäkkäiden katsotaan olevan juuri niiden jälkeläisiä.

Kynodonttien tärkeä tuntomerkki liittyy niiden nimeen: Nimi voitaisiin kääntää 'koiranhampaiset'. Hampaisto oli jo täysin erilaistunut: etuhampaat, kulmahampaat ja poskihampaat.

Thrinaxodon liorhinus. (Wikimedia)

Kynodonteihin kuuluva Thrinaxodon liorhinus eli alueilla, jotka kuuluvat nykyiseen Etelä-Afrikkaan ja Etelämantereeseen. Thrinaxodon oli petoeläin ja vastasi kooltaan nykyistä kettua. Eräiden tutkimustulosten mukaan sillä saattoi olla kuonossa tuntokarvat ja mahdollisesti myös karvapeite. Sitä katsotaan esiintyneen välillä 252 - 247 mvs, eli permikauden lopusta reilusti triakauden puolelle.  Joukkotuhosta selviytyminen on ehkä liittynyt siihen, että lajin elintapoihin kuului onkaloiden kaivaminen. Vanhimmat Thrinaxodonin kaivamat onkalot Etelä-Afrikassa on ajoitettu 251 mv ikäisiksi, eli juuri permikauden joukkotuhon ajalle.

Thrinaxodonia aikaisempia permikauden lopun kynodontteja olivat mm. charassognathus ja procynosuchus, mutta niitä ei ole löydetty enää triaskaudelta. 

Dikynodontit

Diictodon (Wikimedia)

Dikynodontit  olivat kasvissyöjiä, joilla oli kaksi 'torahammasta'. Ne olivat hyvin monimuotoinen terapsidien ryhmä, josta tunnetaan yli 70 sukua permikauden keskivaiheilta alkaen. Dikynodontit olivat permikauden loppupuolella hyvin yleisiä.

Ensimmäisen kerran pesä­onka­loiden kaivamista selkärankaisilla on todettu dikynodonttien ryhmässä. Alle puolimetrinen kasvissyöjä Diictodon oli suuresta löydetystä fossiili­määrästä päätellen hyvin menestyksekäs noin 260-254 mvs. Sen kaivamat onkalot saattoivat olla 1.5 metrin syvyisiä.

Lystrosaurus murrayi (Wikimedia)

Lystrosaurus -sukuun kuuluvia dikynodontteja esiintyi välillä 255 - 250 mvs mm. nykyisen Etelä­mantereen, Etelä-Afrikan, Intian, Kiinan ja Venäjän alueilla. Siis selvisivät joukko­tuhon läpi. Ne olivatkin varhaisen triaskauden yleisimpiä selkä­rankaisia. Niiden koko vaihteli lajista riippuen 0.6 metristä 2.5 metriin. Niillä oli erityisen vahvarakenteiset etujalat ja niiden ajatellaan olleen tehokkaita kaivajia, jotka pesivät kaivamissaan onkaloissa.

Lähteitä:

Wikipedia, Synapsid
Wikipedia, Dimetrodon
Wikipedia, Therapsid
Scientist at Work, On the Origin of Therapsids
Wikipedia, Cynodont
Wkipedia, Dicynodont
Reptile evolution.com, Thrinaxodon
Wikipedia, Permian
Wikipedia, Permikauden joukkotuho

Synapsidit

Synapsideilla tarkoitetaan matelijoista erkaantunutta kehityslinjaa, jonka katsotaan johtaneen nisäkkäihin. Eräs ryhmän tuntomerkki on silmän takana oleva (yksi) ohimoaukko. Nisäkkäätkin luetaan synapsideihin, vaikka niillä ohimoaukko on enää muuntuneena poskiluun kaarena. Epävirallisemmin voidaan puhua 'nisäkäsmäisistä matelijoista', joilla tarkoitetaan niitä (jo hävinneitä) synapsideja, jotka eivät olleet nisäkkäitä.

Archaeothyris florensis, kallon rakenne. Silmäaukon takana  näkyy  synapsideille tyypillinen ohimoaukko (Wikimedia)

Nova Scotiasta Kanadasta on löydetty toistaiseksi vanhimmat matelijoiden fossiilit (ajalta 315-312 mvs). Sieltä on löydetty myös vanhimmat tunnetut synapsideiksi luokitellut fossiilit. Nämä löydöt ovat saaneet nimet Echinerpeton (308 mvs) ja Archaeothyris (306 mvs).

 

Archaeothyris (Kuva Wikimedia)

Archaeothyris muistutti ulko­näöl­tään nykyisiä liskoja. Se oli noin 50 cm pituinen. Leukojen päätellään avautuneen avonaisemmaksi kuin varhaisilla matelijoilla. Hampaat olivat kaikki samanmuotoisia, mutta kulma­hampaat olivat suurentuneet, mikä kertoo sen olleen petoeläin.

Nobu Tamuran näkemys Haptodus garnettensis -lajista

Haptodus-suvun synapsideja tunnetaan kivihiilikauden lopulta ja permikauden alusta. Ne olivat melko kookkaita, puolesta metristä puoleentoista. Ne söivät todennäköisesti niveljalkaisia ja pieniä selkärankaisia.

Haptodus garnettensis -lajin fossiileja on löydetty Kansasista USA:sta ja ne on ajoitettu hiilikauden lopulle, 305-304 mv ikäisiksi.

Nisäkäsmäiset piirteet lisääntyivät vähitellen myöhemmissä synapsideissa. Näitä olivat mm:

• Hampaiden erilaistuminen (etuhampaat, kulmahampaat, poskihampaat)
• Alaleuan luiden muutokset
• Pystympi asento
• Tasalämpöisyys (mahdollisesti permikauden puolivälissä terapsideilla)

Lähteitä:

Wikipedia, Synapsid
Wikipedia, Evolution of reptiles, Anapsids, synapsids, diapsids and sauropsids

Mikko Louhivuoren näkemysten pohdintaa

Mikko Louhivuoren blogeissa käydyissä keskusteluissa riittää pohtimista vielä jälkeenpäinkin. Hän oli itsenäinen ajattelija, jonka kaikki näkemykset eivät välttämättä heti avautuneet. Yritän seuraavassa ymmärtää hänen evoluutiota ja luomista koskevia ajatuksiaan ja persoonallista tapaa, jolla hän usein lähestyi tiedekysymyksiä. 

Tieteen teologia

Mikko nimeää linjansa seuraavassa 'tieteen teologiaksi'. Hän kokee tärkeäksi teologisen, Raamattuun pohjautuvan, näkökulman. Hän ei koe perinteistä tieteen filosofiaa yhtä tärkeäksi, vaikka haluaa sitäkin ymmärtää 'hiukan'. Kreationismista, ID:stä ja jopa teistisestä evoluutiosta hän sanoutuu irti:

Jatkuvasti joudun surukseni toteamaan, että luonnontieteen ja etenkin evoluutioteorian innoittamat uskomme jalot puolustajat ontuvat pahasti pyhän Raamatun tuntemisessa ja harrastavat vähän jos ollenkaan teologiaa. Filosofia näet ei ole teologiaa vaan viisauden ystävyyttä, filosofiaa.

Itse olen koettanut edustaa tieteen teologiaa, joka on perusteeltaan aivan toisenlaista kuin tieteen filosofia tai kreationismi alias ID. Totean siis yksikantaan, että en kuulu "teistisen evoluution" kannattajiin, vaan edustan "tieteen teologiaa" ja koetan myös hiukan ymmärtää "tieteen filosofiaa".

http://idasluominen.blogspot.fi/2013/11/id-teistinen-evoluutio-ja-mikko.html

On ymmärrettävää, että kreationismi ei kelvannut. Mutta miksi irtisanoutuminen myös teistisestä evoluutiosta? Palaan tähän vielä kohdassa 'Evoluutioteoria, ID, teistinen evoluutio'.

Seuraava lainaus Mikolta käynee esimerkiksi 'tieteen teologian' sisältämästä nöyrästä asenteesta luomakunnan ihmeiden edessä. Artikkelissa kerrotaan tiettyjen kiiltomatojen tavasta järjestäytyä luolan kattoon, niin että yllä näyttäisi olevan avoin tähtitaivas. Tällöin hyönteiset lentävät liian lähelle kiiltomatoja ja tarttuvat niiden erittämään limaan jääden saaliiksi. Mikko heittää sitten esimerkkejä, miten tiukka evolutionisti selittää asian ja miten taas ID-linjallla iloittaisiin suunnitteluesimerkistä, evoluution vastatodisteesta. Omana vaihtoehtonaan hän esittää:

Entä jos emme kiiruhtaisi ihmisen järjen mittaisilla ajatuksillamme selittämään kiiltomatojen luomaa yötaivasta. Entä jos olisimme vain hiljaa, antaisimme ajatusten pyöriä vapaasti ja suostuisimme sanomaan "en tiedä, olisi kiva tietää". Ja ennenkaikkea, entä jos luonnon ihmeitä nähdessämme muistaisimme kiittää Luojaamme ja ylistää Hänen suuria tekojaan - vaikkapa psalmin 148 sanoin...

http://idasluominen.blogspot.fi/2014/09/todella-ihmeellinen-tahtitaivas-ja.html

Ja toinen:

Miksi Kalojen Aika, satoja miljoonia vuosia pelkkää kala-apajaa eikä mitään elämää maalla, ihmisestä ei tietoakaan? Miksi Mars planeetta siellä tyhjänä pyörii, kuka sitä tarvitsee? Ihmisen mittakaavasta nämä ovat todella ärsyttäviä kysymyksiä. Jumalan mittakaavasta ne ovat sitä mitä ovat, todellisuutta. Hyyyyvin hidasta luomista jossa linnunradat ottavat aikansa pyörähtääkseen ympäri. Uskova, joka nöyrtyy Jumalan suuruuden edessä asettuu kanssaihmisten kanssa samaan ruotuun, kyselemään, ihmettelemään, oppimaan ja etsimään tietoa, he ovat jotenkin harvassa ainakin julkisuuden forumeista päätellen.

http://idasluominen.blogspot.fi/2013/11/h-id-as-luominen.html

Andromedan galaksi (Kuva Wikimedia)

Tuntuisi, että "tieteen teologiaan" Mikko halusi sisällyttää sen, että kun puhutaan tiedeasioista, ei unohdeta puhua myös Jumalasta. Se ei tarkoita, että uskon silmälasit vaikuttaisivat tieteellisten löytöjen tulkintaan, vaan sitä, että muistetaan antaa kunnia kaikesta Jumalalle. Ei tieteen ja Raamatun järkeilevää yhteensovittamista, eikä edes tieteen filosofiaa, vaan tieteen teologiaa.

Evoluutioteoria, ID, teistinen evoluutio

Mikko oli paitsi kristitty, myös erittäin kiinnostunut useista eri tieteenaloista - teologian lisäksi mm. arkeologiasta ja luonnontieteistä. Tiedemieshän hän oli itsekin, filosofian ja teologian tohtori. Elämän historian suhteen kaikki konkreettinen, mitä fossiilien, geenien ym. tutkimuksessa on saatu selville oli hänestä erittäin kiinnostavaa ja se tuli tietenkin kohdata rehellisesti. Hän saattoi sanoa, että hänelle 'geologia on teologiaa' ja että 'uskon silmälasien ei tarvitse vääristää todellisuutta jonkinlaiseksi mieli­kuvi­tus­maail­maksi, joka on keksitty siksi, että voitaisiin säilyttäää usko Jumalaan'.

http://mdevonlife.blogspot.fi/2012/11/devonian-and-christian-creationist.html

Hän oli kuitenkin kriittinen silloin, kun teoriat tuntuivat vajavaisilta. Evoluutioteorian suhteen kritiikin kohteena oli mekanismi (ymmärtääkseni ei muu). Syy ei ilmeisesti ollut teologinen vaan tieteellinen. Hän ilmaisi epäuskonsa luonnonvalinnan riittävyyteen kehityksen aikaansaajana ja seurasi samaan aikaan mielenkiinnolla tieteellisen tutkimuksen edistymistä.

Mikko ei halunnut lähteä paikkailemaan evoluutioteoriaa 'jumalallisilla väliintuloilla', johdatuksella tms. ID-linja sai aina mm. näistä syistä voimakasta kritiikkiä, eikä edes 'teistinen evoluutio' kelvannut. Teistiseen evoluutioonhan liitetään myös usein tavalla tai toisella ajatus 'Jumala on ohjannut evoluutiota'. Mikko kirjoittaa 'Mietteitä' blogissaan (vastauksena sähköpostilla esittämiini kysymyksiin):

Teistinen evolutionismi todellakin näyttää Intelligent Design liikkeen tapaan etsivän luonnosta ilmiöitä, joissa Jumalan sormi näkyy.

Yleensä taustalla on sen torjuminen, että sattumanvaraiset muutokset (random changes) ja luonnonvalinta (natural selection) riittäisivät selittämään lajien synnyn. Jos tämä mekanismi hylätään luomisen nimissä, mitä muuta sen tilalle voitaisiin esittää kuin jonkinlainen teoria Jumalan toiminnasta luonnossa? Tällaisesta Jumalan tuomisesta tieteeseen sanoudun jyrkästi irti todeten samalla, että kehitysopin vanhat teoriat eivät riitä selittämään nopeasti paisuvaa tietomääräämme elämänmuotojen kehityksestä.

Artikkelin kommenteissa Mikko selventää kantaansa - ei rouva Fortuna korvaa Jumalaa

Rouva Fortuna on nostettu jumalalliseen asemaan klassisessa darwinismissa vaikka lapsikin tajuaa, ettei monimuotoinen ja aina niin mutkikas - ja nerokas - elämä voi olla sattuman tulosta.

Vastasin Mikon yllättävän tiukkaan kannanottoon: "Mielestäni et ole oikeassa sanoessasi 'teistinen evolutionismi todellakin näyttää Intelligent Design liikkeen tapaan etsivän luonnosta ilmiöitä, joissa Jumalan sormi näkyy'. Se voi ehkä joidenkin kohdalla olla näin, mutta vähintäänkin yleistät erittäin rajusti. Teistinen evolutionismi voi tarkoittaa esim. tämänsuuntaista ajattelua: Jumala on evoluutionkin takana. Miten - ei tarvitse yrittää määritellä. Itselleni Jumalan Viisaus on perimmäinen selitys sille, että tämä ihmeellinen luomakunta ja elämän monimuotoisuus on olemassa. Sattuma ja luonnonvalinta - eivätkä edes mahdolliset uudet löydöt jotka tekevät evoluution ymmärrettävämmäksi - eivät voi täyttää sitä paikkaa."

Mikon vastauksessa näkyy, että hän kritisoi tuota termiä nimenomaan sen perustella, miten hän näkee sen määritellyksi:

Annat kovin yleisen ja siksi merkityksettömän määritelmän teistisestä evolutionismista. Kielellinen tarkkuus on tärkeä sekavuuden välttämiseksi. Kirjoitin termistä toisessa blogitekstissä. Siellä on kaksi määritelmää teistisestä evolutionismista wikipedian artikkelista:
"Toinen teistisen evoluution haaroista pitää jumalaa evoluution ohjaajana. Tätä haaraa kannattavat nykyään monet kristityt, ja se on yleinen keino yrittää sovittaa yhteen luomiskertomuksen pitäminen totena ja usko evoluutioon."
"Toisen haaran, deistisen evolutionismin mukaan jumala on käynnistänyt evoluution, mutta ei ohjaa sitä."

http://mikkol-miettii.blogspot.fi/2015/04/luominen-ja-evoluutio-henkilokohtaisesti.html

Käsitteiden määrittelystäkin on siis kysymys. Onko hänen linjansa sitten naturalistinen? Taas on kyse siitä, miten termi ymmärretään.

Olisiko teistisen evolutionismin vastakohta sitten ateistinen evolutionismi? Silloin taas joutuisin käsitteellisesti teistien leiriin.
Monet käyttävät termiä naturalistinen evolutionismi latinan sanasta natura, luonto. Jos sitä ei samaisteta ateistiseen näkemykseen, olen tarkkana ja kuuntelen mielelläni, mitä tiede löytää Jumalan ihmeellisistä luomisteoista.

http://mikkol-miettii.blogspot.fi/2015/04/teistinen-evolutionismi.html

Siis: Mikko ei halunnut ratkaista Jumalan suoralla toiminnalla luonnossa (ohjaus tms.) evoluutioteorian vaikeita kysymyksiä. Toisaalta hän näki kuitenkin Jumalan kaiken takana, koska 'elämä ei voi olla sattuman tulosta'. 'Naturalistinen' -sana ei kuulostanut hänestä pahalta kun sitä käytetään oikeassa mielessä, ei ateistisesti.  Tästä voisi muodostua kuva, että Mikko ajatteli evoluution olevan luonnonmukainen prosessi, ehjä kokonaisuus, jossa ilmenee Jumalan viisaus. Mutta... kun tivasin näin: "Et siis pidä varteenotettavana mahdollisuutena, että Jumala olisi ohjannut evoluutiota muuten kuin luomalla luonnonlait", niin vastaus olikin:

No johan sinä luet rivien välistä ihan mahdottomia. Minä raukka kun koetan sanoa, ettei ihminen pysty näkemään Jumalaa, vain Hänen tekonsa, jotka ilmiselvästi kertovat Hänen ajattelunsa syvyydestä.

Aika jännä... Ohjauksesta ei sovi puhua, mutta sen täydellinen kieltäminenkään ei käy. Onko linja se, että paras olla puhumatta mitään asiasta, jota emme voi tietää, tutkia, ymmärtää. Laitan vielä yhden ajatustenvaihdon tähän, jolloin viimeinen sana jää tässä kohden Mikolle itselleen. Käytän lihavointia, koska minusta nämä molemmat puheenvuorot, sekä Eeron että Mikon, antavat paljon ajattelemisen aihetta.

Eero Junkkaala:
Jumala on luonut luonnonlait ja kaiken, mitä tapahtuu niiden puitteissa ja sellaisenkin, mikä näyttää olevan ristiriidassa niiden kanssa. Meillä on luomakunnassa ilmeisesti suunnattoman paljon asioita, joita emme vielä ymmärrä ja joita nykyiset lait eivät suoranaisesti selitä. Sekin on tietenkin Jumalan luomaa ja kenties huomenna opitaan löytämään siihen selitys tai sitten ei. Kaikkea voidaan ja täytyy tutkia normaalein luonnontieteen menetelmin.
ID:n ongelmana pidän sitä, että se tarrautuu vaikeimmin selitettävissä oleviin juttuihin ja koettaa todistaa niillä Jumalan olemassaolon. Tällöin se kaventaa Jumalan vain "siimamoottorin tai silmän Luojaksi", eikä näe, että Jumala on kaiken takana koko ajan.
Evoluutio on siis suunniteltua siinä mielessä, että Jumala on sitä alusta asti ohjannut ja ohjaa edelleen. Tällaista suunnitelmallisuutta voidaan nähdä luomakunnan ihmeellisyyksissä, vaikka siis silmässä, mutta samalla meille jää suunnattomasti sellaista, missä suunnitelmaa emme näe. Silti se on sielläkin. Kun Luther sanoi, että maailmassa ole yhtään sotaa, jota Jumala ei kävisi, on kyse jotenkin samasta analogiasta: kärsimyksen ongelmalle ei ole selitystä, mutta silti Jumala on sen takana.

Mikon vastaus:
[Sanoit] "Evoluutio on siis suunniteltua siinä mielessä, että Jumala on sitä alusta asti ohjannut ja ohjaa edelleen." Tällaiset määritelmät ovat minulle hankalia ja näen niissä vahvasti kielipelin olemusta, yritystä ihmisen sanoin ilmaista jotain, jota ei ehkä sanoin voi edes ilmaista. "Jumala ohjaa evoluutiota" on samantapainen uskon ilmaus kuin "Jumala ohjaa kansojen historiaa" tai "Jumala ohjaa minun elämääni". Miten niin "ohjaa"? Mitä sillä oikein tarkoitetaan? Tiedän että olen hiustenhalkoja ja nipottaja, mutta mieluummin käyttäisin hyvin "orgaanisia" ilmauksia noudattaen apostoli Paavalin omituista sanaa "Hänessä me elämme, olemme ja liikumme".
Elämän salaisuus - nykyisen tieteellisen käsityksen mukaan elämä alkaa yhdestä ja etsiytyy sitten mitä erilaisimmissa muodoissa kaikkialle, missä voi elää, ja kokee ajassa ja tilassa muutoksia, mutaatioita, variaatioita, lakastuu ja kuolee, tuhoutuu massiivisesti, ja nousee taas... Elämä.
En kuvaisi sitä Wizard of Oz tavalla, että taustalla on kaiken ohjaaja, naruista vetelijä, päättäjä... se olisi yksi kuva Jumalasta, joka helposti muuttuisi epäjumalaksi, jota sitten kumotaan tai puolustetaan. 

No, eihän se loppujen lopuksi ole yllättävää, että kysymys Jumalan toimintatavasta luonnossa on vaikea aihe....

Seuraavissa lainauksissa ilmenee, että hän piti nykyistä evoluutioteoriaa epätyydyttävänä. Hyvä huomata tässä yhteydessä, että maailmalla on paljon tutkijoita, jotka yrittävät päästä uusien evoluutioon vaikuttavien tekijöiden jäljille - ei teoria tyydytä nykyisellään heitäkään, vaikka sitä ei ollakaan kumoamassa.

Evoluutioteorian mekanismista blogin '(H) ID AS LUOMINEN' kommenteissa:

Luonnonvalinta on tiedon lisääntyessä osoittautunut riittämättömäksi selitykseksi... Kehityksen kuvaus tarkentuu uusien löytöjen myötä, kuten parhaillaan lintujen alkuperä Kiinan Ja Mongolian upeista löydöistä tai kalojen maailma Australian löydöistä. Mutta ihmisen sikiön kehityksen tarkka tunteminen ei selitä, miksi sikiö kehittyy sitä varten rakennetussa kohdussa. Kehityksen kuvausta on paljon ja se on huikeaa nähdä globaalisti, maapallon äiti Gaian sylissä. Mutta tieteellä ei ole hajuakaan siitä, miksi elämänmuodot kehittyvät ja muuttuvat, esimerkiksi hyönteisten metamorfoosi.

http://idasluominen.blogspot.fi/2014/09/seitseman-luomispaivaa-ja.html

Juuri tuo 'miksi' oli Mikon kysymys. Yllämainittu keskustelu eteni vielä valaisevalla tavalla. Yritin kovasti tavoittaa Mikon ajatuksenjuoksua ja kommentoin edelliseen näin: "En väitä vastaan, kun sanot: 'Luonnonvalinta on tiedon lisääntyessä osoittautunut riittämättömäksi selitykseksi.' Tässä kohden tulee helposti kiusaus sanoa jotain helppoa, puhua Jumalan ohjauksesta. Ohjaus ja evoluutio, siinä se. Mutta ehkä meidän ei pidä kuitenkaan lähteä tälle tielle. Ehkä pitäisi vain nöyrästi pysähtyä ihmettelemään tämän ongelman edessä... ". Ja tähän Mikko vastasi:

Näin juuri! Tämä on tärkeä tienhaara, jossa moni kristitty valitsee helpon tien hurskaaseen kurjuuteen. Ilman muuta tiede joutuu joskus vielä kohtaamaan syvemmällä tasolla elämän kehityksen ja kasvun, itse elämän salaisuuden...

Mikko piti mahdollisena, että tiede saa vielä selville evoluutiosta jotain oleellista. Hän ei siis evoluutioteorian kritiikissään linnoittautunut sen vastustamiseen, kuten ID-linjalla tehdään. Artikkelin 'Olemassaolon taistelu - evoluution primus motor?' yhteydessä käydyssä keskustelussa Eero Junkkaala otti esille luonnonvalintaa kuvaavan esimerkin Jussi Tuusalta. Vertauksessa puhuttiin kullanhuuhdonnasta ja painovoiman vaikutuksesta siinä. Tähän Mikko vastasi:

Lainaus on havainnollinen. Sitä auttaa ymmärtämään, jos sanomme että kullanhuuhdonnassa "primus motor" on mineraalien omainaisuudet ja painovoima. Ehkä elämän kehityksessä on olemassa jokin painovoiman kaltainen luonnonlaki, jota ei vielä kunnolla tunneta...

http://dkalareissu.blogspot.fi/2013/09/elaman-taistelu-primus-motor.html

Vielä lainauksia hieman vanhemmasta englanninkielisestä artikkelista, marraskuulta 2012. Siinä näkyy ehkä em. esimerkkejä selvemmin, minkälainen ounastelu oli Mikon evoluutioteoriaan kohdistuvan kritiikin takana. (Tämän olen löytänyt vasta keskustelujemme jälkeen, tätä artikkelia kirjoittaessani.)

Artikkeli on otsikoitu 'Dark evolution of life'. Mikko ottaa ensin Wikipediasta muutamia esimerkkejä, jotka koskevat tetrapodien evoluutiota. (Artikkelissa Lainattu Wikin teksti on ilmeisesti osin vanhentunutta, mutta se ei vaikuta asiaan. Uutta teoriaa Mikko käsitteli myöhemmässä blogissa.) Mikko ottaa muutamia kohtia tekstistä ja ihmettelee (suluissa) humoristisesti.

• in order to manage the much higher salinity of sea water some animals evolved the ability to change nitrate based ammon into harmless urea. (How on earth did they evolve themselves?)
• bone-finned fish had to evolve salt evicting gills when they returned from fresh water to the sea (How on sea did they evolve themselves?)
• if first tetrapods lived in fresh waters and forgot the ability to produce urea (how?) they would have to be able to evolve this skill again from the beginning (How on lake did they evolve themselves?)

Ja sitten:

Of course, such active use of verb evolve is parlance. But it is extremely common and also extremely misleading as science has no known mechanism how a species can control its own evolution. The only generally accepted mechanism is survival of the fittest, the ability to adapt, which is population statistics and environmental analysis but not very well known on biological level.

In my opinion there is a Dark evolutionary force of life driving, guiding, blocking and enhancing life forms in different environments.

Dark because this force is not well understood by science. Biologist and paleontologists can only describe what happened and proposed theories why. How exactly, that is another story.

Siis Mikko on tässä sitä mieltä, että elävässä luonnossa on tuntematon evoluutiovoima, joka vie eteenpäin ja ohjaa elämänmuotojen kehitystä.

Hän vertaa sitä kosmologiassa käytettyyn käsitteeseen 'pimeä energia', joka ei ole muuta kuin nimi tuntemattomalle tekiijälle, joka aiheuttaa maailmankaikkeuden kiihtyvän laajenemisen. Astrofyysikot myöntävät tietämättömyytensä...

Astrophysicists are humble enough to say that they do presently not know how galaxies accelerate against the well-known rules of gravity that govern the Universe. They work on it and in the meanwhile call it Dark energy. Someday soon science may know more about it.

Instead of nonsensical "the species evolved this and that" biologists should be equally humble and confess that presently we do not know what is life and what is the force that drives it in evolution against the well-known physical laws of entropy that govern the Universe. They work on it and could as well in the meanwhile call it Dark evolution of life. Someday soon science may know much more about it.

Artikkelin lopussa hän korostaa, että edelläoleva ei tarkoita ID-ajattelua:

By confessing to ignorance about what makes living things evolve to provide raw materials for natural selection are we trying to introduce Intelligent Design again into the discussion?

Not really.

The difference between respecting the great unknown of evolution and suggesting intelligent design is that ID people do suggest best engineering patterns and other human ideas of how an omnipotent philosopher's god must be taken into account in science as the watchmaker.

Dark evolution of life approach takes life as it has been and is much more seriously than ID theories. History of life as witnessed in fossil record, in life cycles and development of embryos and otherwise in past and existing life forms is there. This is the given life that we can study using the tools and methods and abilities that we have been given. (And I do not mean that in positivist sense!)

From a religious point of view I emphasize that philosopher's gods are like other man made idols and productions of human mind .

http://mdevonlife.blogspot.fi/2012/11/dark-energy-of-evolutionary.html

__________

Mikon blogeissa käydyissä keskusteluissa porukalla oli väillä ilmiselviä vaikeuksia ymmärtää, mitä Mikko tarkoitti. Mitä hän ajatteli evoluutiosta? Hänen voimakas kritiikkinsä ID:tä ja kaikenlaisia ehdotuksia kohtaan 'Jumalan ohjauksesta' tieteen täydentäjänä johti helposti käsitykseen, että pitäisi olla uskollisemmin evoluutioteorian kannalla. Ja sitten taas Jumalan töiden ihmettely ja evoluutioteorian kritiikki saattoi aiheuttaa, että joku väitti häntä esim. ID-linjan edustajaksi.

Mutta kyllä Mikolla oli oma linjansa. Huolimatta suuresta kiinnostuksestaan tiedettä kohtaan hän ei halunnut pitää asioita ratkaistuna ennenaikaisesti. Piti tarpeen vaatiessa oppia sanomaan rehellisesti: 'emme tiedä'. Uskon puolustaminenkaan ei saanut kiitosta, jos se hänen mielestään vähänkään maistui todellisuuden vääristelemiseltä tai oli jotenkin kyseenalaista. Hän ei halunnut muodostaa filosofian avulla kuvaa Jumalasta. Ajattelun pohjaksi kelpasi Raamattu ja toisaalta konkreettiset tieteelliset havainnot, 'Luonnon kirja'. Siis ei 'tieteenfosofiaa' vaan 'tieteen teologiaa'. Mikko halusi nähdä luomakunnan ihmeellisyyden juuri sellaisena kuin se on, peittämättä sitä näkyvistä 'ihmisen järjen mittaisilla ajatuksilla'.

Tämän Mikon tietynlaisen ehdottomuuden ja toisaalta omien räväköiden mielipiteiden takia hänen kanssaan keskustelu ei ollut aina helppoa - mutta se oli mielenkiintoista !

P.S. Oheisessa Jim Stumpin artikkelissa keväältä 2018 on mielenkiintoisia näkemyksiä siitä, voimmeko sanoa: "Jumala on ohjannut evoluutiota". Olisi ollut mielenkiintoista keskustella artikkelista Mikon kanssa.

Jim Stump, BioLogos: Does God Guide Evolution?

P.S. P.S. Lisään tähän vielä yhden Mikon ajatuksia kuvaavan pätkän hänen blogistaan 'Mietteitä':

Henkilökohtaisesti uskon, että Raamatussa itsensä ilmoittava Jumala on äärettömän syvällinen ajattelija, viisas ja voimakas ja Hänen kättensä jäljet näkyvät kaikkialla mikrokosmoksesta makrokosmokseen ja myös siinä, että me mitättömät tomuhiukkaset saatamme jumalallisia ajatuksia tavoitella.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että nämä on pidettävä huolellisesti ja metodisesti erillään toisistaan, usko Luojaan ja Jumalan suurten tekojen tutkiminen.
Näin emme tarvitse keinotekoisia tieteen ja uskon yhdistelmiä, jotka rikkovat uskon salaisuuden ja käyvät vastoin Jumalan ilmoitusta - kuinka me voisimme Häntä katsella kasvoista kasvoihin, tutkia Häntä itseään työssä?
Vaan saamme tutkia luontoa sellaisena kuin se on niillä menetelmillä, joita meille on annettu ja joita olemme sitten lisää rakentaneet.
Jumalan kunnia luonnossa puhuu omaa vakuuttavaa kieltään. Joku uskoo, toinen ei, mutta kukaan ei voi kiistää että luonnontutkimus on tarua ihmeellisempää.
Uskovina meidän oikeutemme ja velvollisuutemme on olla täysin totuudellisia, silloinkin kuin se sattuu, ja ylistää Jumalaa Hänen valtavista teoistaan ja lahjoistaan.