Poimintoja ja pohdintoja: Dinosaurusten ajan nisäkkäät

Ensimmäiset dinosaurukset elivät jo triaskauden lopulla, noin 230 mvs, mutta niiden varsinainen kukoistuskausi oli jurakaudella (206 - 144 mvs) ja liitukaudella (144 - 66 mvs).

Jo jurakauden alun kerrostumista löytyy nisäkkäitä muistuttavien eläinten fossiileja, jopa triaskauden lopultakin. Ne ja monet myöhemmät jurakautiset löydöt ovat usein luokittelumielessä rajatapauksia, hyvin lähellä nisäkäitä, mutta eivät kuitenkaan niihin luettuja. Seassa on sitten varsinaisiksi nisäkkäiksi katsottuja lajeja, jotka yleistyvät liitukaudella. Tarkka erottaminen on usein vaikeaa, monessa tapauksessa luokitteluja on korjailtu ensimmäisistä arvioista jompaan kumpaan suuntaan.

Keräsin tähän artikkeliin kuvia ja tietoja joistain nisäkkäille läheisistä lajeista ja varsinaisista nisäkkäistä, jotka kaikki elivät dinosaurusten hallitsemassa maailmassa. Nämä voidaan yhdistää luokittelun Mammaliaformes, "nisäkkäiden muotoiset", alle.

Nisäkkäille läheisiä lajeja

Morganucodon watsoni (Kuva Wikimedia)

Morganucodon oli noin hiiren kokoinen, todennäköisesti karvapeitteinen eläin. Tähän sukuun kuuluvia fossiileja on löytynyt runsaasti Walesista ja muualtakin Euroopasta sekä Kiinasta ja Pohjois-Amerikasta. Vanhimmat fossiilit ovat noin ajalta 205 mvs ja niitä on löytynyt vielä jurakauden puolivälin paikkeiltakin. Ne olivat siis varsin menestyksekkäitä. Ruokavalion arvellaan koostuneen hyönteisistä. Poikasilla on ollut hampaaton vaihe "maitohampaiden" ja pysyvien hampaiden välissä ja uudet hampaat ovat kasvaneet nuorelle eläimelle nopeasti. Tästä nisäkäsmäisestä piirteestä on päätelty, että Morganucodon todennäköisesti imetti poikasiaan.

Megazostrodon-malli.
Natural History Museum, Lontoo. (Kuva Wikimedia)

Megazostrodon -sukuun luokiteltujen eläinten fossiileja on löytynyt Etelä-Afrikasta ja Lesothosta jurakauden alun kerrostumista. Ranskasta on löytynyt samaan sukuun luokiteltu toinen laji, joka on ajoitettu triaskauden loppuun. Megazostrodon oli kooltaan 10-12 cm. Ravinnokseen sen arvellaan käyttäneen hyönteisiä ja pieniä matelijoita.

Castorocauda (kuva Wikimedia)

Vuonna 2006 löydettiin Koillis-Kiinasta n. 164 mv ikäiseksi ajoitettu merkittävä fossiili, joka muutti käsityksiä nisäkkäille läheisten lajien evoluutiosta. Tälle lajille on annettu nimi Castorocauda lutrasimilis. Nimi voitaisiin suomentaa "majavahäntäinen saukonkaltainen". Se osoitti, että jurakauden puolivälissä oli alkanut uusien ekologisten lokeroiden valloitus, nisäkkäille läheiset lajit eivät enää olleet pelkästään pieniä maalla eläviä hyönteissyöjiä.

Tämä laji oli ensinnäkin huomattavan kookas, vähintään 42.5 cm ja painoltaan 500 - 800 gr. Sillä oli useita vedessä liikkumiseen liittyviä sopeutumia, kuten majavamainen, litteä ja suomuinen häntä. Toiset kuvaavat häntää kuin litteäksi saukon hännäksi. Fossiilissa on säilynyt myös todisteet turkista päällyskarvoineen ja aluskarvoineen. Hampaisto oli sopiva kalojen ja selkärangattomien vesieläinten käyttämiseen ravintona. Lisäksi sillä oli kaivamiseen soveltuvia piirteitä.

Elintavoiltaan Castorocauda todennäköisesti muistutti nykyistä vesinokkaeläintä. Se luultavasti eli jokien ja järvien rannoilla, uiskenteli ravintoa etsiessään ja kaivoi tunneleita pesäkseen.

Shenshou (Kuva Wikimedia)

Myös oravaa ulkoisesti muistuttava Shenshou löydettiin Koillis-Kiinasta. Samalla löytyi kaksi muuta samantapaista lajia, jotka luokiteltiin omaan Xianshou sukuunsa. Fossililöydöt tulivat julkisuuteen vuonna 2014 ja ne oli ajoitettu noin 160 mv ikäisiksi. Shenshoun katsotaan eläneen paljolti puissa, koska sillä oli pitkä, taipuisa häntä ja tarttumiseen sopivat käpälät. Sen on arvioitu painaneen n. 300 gr. Etuhampaat olivat oravamaisen isot ja takahampaat nystyiset, mikä viittaa kaikkiruokaisuuteen. Shenshouta ei kuitenkaan pidetä oravan suoranaisena esi-isänä, vaan yhteisten piirteiden katsotaan olevan sopeutumia samanlaiseen elinympäristöön.

Korvan rakenteen perusteella Shenshoun oletettiin ensin olevan nisäkäs, mutta myöhemmin katsottiin kuitenkin kyseessä olevan erillinen kehityslinja, jossa korvaluut olivat kehittyneet samaan tapaan.

Docofossor brachydactylus (Kuva Wikimedia)

Docofossor oli vähintään 9 cm pituinen maamyyrää muistuttava eläin. Erään kiinalaisen maanviljelijän löytämä fossiili on ajoitettu n. 160 mv ikäiseksi. Laji nimettiin ja kuvailtiin Science-lehdessä julkaistussa artikkelissa vuonna 2015.

Docofossorilla oli kaivamiseen soveltuvat lapiomaiset varpaat eturaajoissaan ja etujalkojen rakenteessa oli muitakin piirteitä, jotka viittaavat kaivamiseen. Takajalat olivat lyhyet ja pienet. Yläleuan poskihampaat olivat lyhyet ja leveät kuten sellaisilla nykyisillä nisäkkäillä, jotka hankkivat ruokansa maan alla.

Nisäkkäiksi luokiteltuja

Gobiconodon (Kuva Wikimedia)

Gobiconodon-sukuun kuuluvista lajeista on löytynyt useita fossiileja jura- ja liitukauden vaihteesta liitukauden jälkipuoliskolle asti. Ainakin yksi kolmesta poskihampaasta koostuva löytö on vanhempikin, n. 166 mv. Löytöjä on tehty varsin monesta paikasta, kuten Venäjältä, Mongoliasta, Kiinasta, Marokosta, Englannista ja USA:sta.

Gobiconodon oli lihansyöjä. Se painoi 4.5 - 5.4 kg ja pituus oli väliltä 46 - 51 cm. Lihansyönnistä kertoo poskihampaiden leikkaamiseen soveltuva muoto ja koiramaiset etuhampaat. Etujalkojen voimakas lihaksisto viittaa siihen, että se pyydysti selkärankaisia eläimiä saaliikseen. Se on voinut olla myös raadonsyöjä.

Fruitafossor (Kuva Wikimedia)

Fruitafossor oli maaoravan kokoinen termiittejä syövä eläin. Tiedot siitä perustuvat kokonaiseen fossiloituneeseen luurankoon, joka löytyi vuonna 2005 Fruitasta, Coloradosta. Fossiili on ajoitetettu 150 mv ikäiseksi, eli jurakauden loppupuolelle.

Fruitafossorin hampaisto oli hyvin samankaltainen kuin nykyisillä yhdyskuntahyönteisiä syövillä eläimillä, kuten maasioilla. Koska muurahaisia ei vielä ollut, ravinnon on päätelty koostuneen silloin jo yleisistä termiiteistä sekä torakoista. Eturaajat olivat vahvat, kaivamiseen sopivat.

Repenomamus robustus (Kuva Wikimedia)

Repenomamus-suvusta tunnetaan kaksi lajia: Repenomamus robustus ja Repenomamus giganticus. Niiden fossiileja on löydetty Kiinasta ja ne on ajoitettu n. 125-123 mv ikäisiksi eli liitukauden alkupuolelle. Samoista kerrostumista on löydetty hyvin säilyneitä höyhenpeitteisten dinosaurusten fossiileja.

R. robustus oli noin kissan kokoinen ja painoi noin 4- 6 kg. Kuvassa sen hampaissa on pieni dinosaurus. Onkin hyviä todisteita sille, että se on voinut käyttää tällaistakin ravintoa. Nimittäin erään fossiilin perusteella kuolleen R. robustuksen vatsassa on ollut sulamaton pienen dinosauruslajin poikanen. Tieteellinen kuvaus lajista julkaistiin vuonna 2000.

R. giganticus oli dinosaurusten ajan suurimpia nisäkkäitä, noin metrin pituinen ja painoltaan 12 - 14 kg välissä. Sen tieteellinen kuvaus julkaistiin vuonna 2005.

Hampaiston ja leuan rakenne kertovat myös näiden lajien olleen lihansyöjiä.

Yanoconodon (Kuva Wikimedia)

Vuonna 2007 Kiinasta löytyi niin hyvin säilynyt fossiili, Yanoconodon, että sen välikorvan luiden rakennetta on voitu tutkia. Kuuloluiden rakenteen todettiin muistuttavan nykyisten nisäkkäiden kuuloluita, vaikka eivät olleet aivan samanlaiset. Löytö on ollut hyvin tärkeä nisäkkäiden evoluution tutkijoille. Saatiin vahvistusta teorialle siitä, miten nisäkkäiden kuuloluiden katsotaan kehittyneen tietyistä leukaluista.

Kerrostuma, jossa fossiili sijaitsi, on arvioitu noin 122 - 125 mv ikäiseksi, kyseessä on siis liitukauden alkupuoli. Kooltaan tämä eläin oli noin 13 cm pituinen, selkä oli suhteellisen pitkä, jalat lyhyet.

Liaoconodon hui (Kuva Wikimedia)

Vuonna 2011 tuli julkisuuteen toinen samankaltainen löydös Kiinasta lähes samalta ajalta. Tämä hieman kookkaampi (kyseinen fossiili n. 36 cm) laji on saanut nimen Liaoconodon hui. Tässä fossiilissa kuuloluut olivat säilyneet vielä paremmin kuin Yanoconodonin fosiilissa ja kertoivat samaa.

Liaoconodon oli rakenteesta päätellen vesielämään sopeutunut saukon tapaan: pitkä vartalo ja räpylämäiset käpälät.

Kuuloluiden kehityksestä enemmän artikkelissa Matelijoiden leukaluista nisäkkäiden kuuloluiksi.

Eomaia (Kuva Wikimedia)

Eomaia oli pieni, noin 10 cm pituinen nisäkäs, jonka ainoa, mutta hyvin säilynyt Kiinasta löytynyt fossiili on ajoitettu varhaiselle liitukaudelle, noin 125 mv ikäiseksi. Löydöstä uutisoitiin vuonna 2002 mm. Nature-lehdessä.

Fossiilissa on selvästi erotettavissa jälkiä karvapeitteestä. Rakenteessa on piirteitä, jotka viittaavat sen kiipeilleen ja kyenneen liikkumaan puissa. Tällä lajilla oli myös istukallisille nisäkkäille tyypillisiä piirteitä, mutta siltä toisaalta puuttui joitain vaadittuja ominaisuuksia. Toistaiseksi istukallisista nisäkkäistä on löytynyt todisteita vasta dinosaurusten häviämisen jälkeiseltä ajalta.

Didelphodon vorax (Kuva Wikimedia)

Didelphodon on hampaista päätellen ollut petoeläin. Leuat olivat lyhyet ja vankkatekoiset, osa hampaista oli teräväkärkisiä ja leikkaamiseen sopivia, osa taas erittäin jykeviä ja murskaamiseen soveltuvia. Puruvoima oli kallon rakenteen perusteella ilmeisesti hyvin suuri suhteessa ruumiin kokoon. Vartalo oli pitkänomainen, kokonaispituus yli metrin. Elintavoissa on mahdollisesti ollut yhteisiä piirteitä saukon kanssa, sillä eräs melko hyvin säilynyt fossiili löytyi muinaisella joenpenkalla olleesta pesäkolosta.

Fossiilieita tähän sukuun kuuluvista lajeista on löytynyt useasta paikasta Pohjois-Amerikasta ja ne on ajoitettu liitukauden loppuun, välille 73 - 66 mvs.

Didelphodon luokitellaan ryhmään Marsupialiaformes, johon luetaan pussieläinten lisäksi niille lähisukuisia nisäkäslajeja.

____________

Dinosaurusten aikakausi päättyi valtavaan joukkosukupuuttoon, jonka laukaisijana pidetään suuren meteoriitin iskeytymistä Jukatanin niemimaalle 66 mvs. 50 -75 % eläin- ja kasvilajeista kuoli silloin sukupuuttoon, mukaan luettuna kaikki dinosaurukset.

Nisäkkäistäkin suuri osa tuhoutui, mutta osa selviytyi. Kun elämä alkoi katastrofin jälkeen toipua, nisäkkäät alkoivat nopeasti täyttää dinosauruksilta jäänyttä aukkoa ekosysteemissä...