perjantai 7. lokakuuta 2016

Ajatuksia Intelligent Design -näkemyksestä

Intelligent Desing eli ID-ajattelutavan mukaan maailmankaikkeuden sekä elämän synnyn ja kehityksen 'älykäs syy' on testattavissa oleva tietellinen teoria. Michael Behe on linjan tunnetuimpia edustajia. Hän loi käsitteen 'palautumaton monimutkaisuus' ('irreducible complexity'). Behen mukaan sillä tarkoitetaan biologista rakennetta, joka koostuu useista yhteensopivista, toisiinsa vaikuttavista osista, jotka osallistuvat järjestelmän perustoimintaan mutta joista minkä tahansa poistaminen käytännössä lopettaa järjestelmän toiminnan. Ajatuksena on, että tällainen monimutkainen rakenne ei ole voinut syntyä sattumanvaraisten mutaatioiden kautta, koska välivaiheet eivät olisi olleet luonnonvalinnan kannalta hyödyllisiä. Ominaisuuden kerralla syntyminen sattumalta olisi liian epätodennäköistä samoin kuin hyödyttömien välivaiheiden kautta syntyminen - täytyy olla kyseessä jotain muuta, kuin luonnonmukainen prosessi. (Michael Behe luokittelee itsensä kuitenkin teistisen evoluution kannattajiin ja hyväksyy evoluution mekanismia lukuunottamatta jopa tieteen valtavirran mukaisen ihmisen polveutumishistorian.)

ID-ajattelussa on kieltämättä jotain houkutelevaa, jos se esiintyy siinä muodossa, jossa hyväksytään elämän pitkä historia ja lajien polveutuminen toisistaan. En kuitenkaan lähtisi sille linjalle. Tieteessä pystytään täydentämään tietämyksessä olevia aukkoja ja vaikka ei aina pystyttäisikään, 'aukko' ei välttämättä siltikään ole pitävä todiste Jumalan yliluonnollisesta asioihin puuttumisesta. Hyvänä puolena voidaan kuitenkin nähdä sen esilletuominen, että 'tieteessä on vielä mysteerejä ja ID voi innostaa tutkimaan niitä lisää', kuten väitöskirjassaan aihetta eri puolilta analysoinut Rope Kojonen eräässä haastattelussa sanoo.

Mitäpä jos evoluutioprosessi kuitenkin on luonnollinen? Eikö sellainenkin olisi Jumalalle mahdollista? Tarvitaanko evoluutiossa jonkinlaisia Jumalan 'väliintuloja' tai erityisiä luomistekoja tai johdatusta, kuten usein tunnutaan ajatteltavan ID-näkemyksen yhteydessä?  Vai onko Hän luonut kaiken niin hienosti, ettei sellaista tarvita? Mutta ymmärrämmekö todellisuuden olemusta? Mitä on lopulta 'luonnollinen'? Onko mikään lopulta 'luonnollista', naturalistista? Mitä on itse elämä ... On niin paljon avoimia kysymyksiä, että kannattaako muodostaa varmaa mielipidettä?

Voimme olla avoimia tieteelliselle tutkimukselle evoluutioteorian suhteen ilman etukäteen lukittua kantaa asioihin. Jännittävää nähdä, mitä vielä saadaan selville. Ja mitä uusia kysymyksiä nousee. Erään BioLogoksen sivuilla julkaistun artikkelin otsikko on mielestäni hieno ja osuva: 'There is no fear in love, or science'.

(Kävimme ID-aiheesta pitkät keskustelut Mikko Louhivuoren blogissa '(H) ID AS LUOMINEN')

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti