Nisäkkäät saavat tilaisuuden

66 miljoonaa vuotta sitten tapahtui suuri eliölajien joukkotuho, joka hävitti mm. dinosaurukset kokonaan. Sen aiheutti ilmeisesti Jukatanin niemimaalle iskeytynyt suuri asteroidi, vaikka muitakin samanaikaisia tekijöitä saattoi olla mukana (tästä enemmän artikkelissa Tuli ilta ja tuli aamu). Katastrofin jälkeinen maailma muotoutui melkoisen erilaiseksi, kuin edeltävä aika. Nisäkkäät pääsivät merkittävämpään asemaan. Paljon uusia ja kookkaampiakin lajeja ilmaantui suhteellisen lyhyessä ajassa täyttämään tyhjiä ekologisia lokeroita.  

Tässä jutussa olen yrittänyt joihinkin esimerkkeihin tutustumalla saada hieman käsitystä, minkälaisia nisäkkäitä on fossiilien perusteella elänyt ensimmäisen 10 miljoonan vuoden aikana "ison jytkyn" jälkeen, eli noin 66 - 56 mvs. Aikakautta nimitetään paleoseenikaudeksi (paleoseeni on laajemman paleogeenikauden ensimmäinen jakso, muut ovat eoseeni ja oligoseeni). 

Löytämissäni aihetta käsittelevissä artikkeleissa kerrotaan mm., että paleoseenikauden nisäkkäiden sukulaisuussuhteet ja yhteys nykyisiin nisäkäslahkoihin on paljolti selvittämättä. Ja tosiaan monet näistä eläimistä vaikuttavat omanneen aika erikoisia yhdistelmiä erilaisten meille tuttujen nisäkäsryhmien piirteistä.

Purgatorius

Nobu Tamuran näkemys lajista Purgatorius unio (Kuva Wikimedia) 

Purgatorius on nisäkässuku, jonka osittaisia fossiileja on löytynyt jo paleoseenikauden alusta. On käyty pitkään keskustelua, voitaisiinko purgatorius luokitella varhaiseksi kädelliseksi vai ainoastaan läheiseen ryhmään. Ilmeisesti tällä hetkellä jälkimmäinen kanta on voitolla. Ne olivat ilmeisesti noin rotan kokoisia eläimiä, joiden nilkan rakenne vaikuttaa olleen samantapainen kuin kädellisillä ja mahdollistaneen puissa liikkumisen. Hampaiden perusteeella nämä eläimet söivät hyönteisiä ja hedelmiä. Löydetty fossiiliaineisto näyttää toistaiseksi koostuvan hampaista, leukaluun osista ja nilkkaluista, joten näitä lajeja ei tunneta vielä kovin hyvn.  

Plesiadapis

Plesiadapis cooki:n  ennallistettu luuranko Belgian
luonnontieteellisessä museossa (Kuva Wikimedia)

Plesiadapis tricuspidens (Wikimedia)

Plesiadapis on 58-55 mvs, eli paleoseenin loppupuolella ja eoseenin alussa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa elänyt kädellisiä muistuttava nisäkässuku. Siitä on saanut nimensä luokittelu plesiadapiformes, johon luetaan kädellisten lisäksi muitakin läheisiä nisäkäsryhmiä. Fossiileja on löytynyt useista paikoista, mm. Ranskan Menat:ista lähes koko luurangon käsittävä (tosin luuston ykstiyiskohdat eivät ole ko. tapauksessa kovin hyvin säilyneet).

Nykyisistä kädellisistä poiketen silmät olivat sivuilla. Kuono oli melko pitkä. Ruokavalio on hampaistosta päätellen mahdollisesti koostunut hedelmistä ja siemenistä, mutta myös kaikkiruokaisuuteen viittaavia piirteitä oli. Etuhampaat olivat melko pitkät. Useat rakenteen yksityiskohdat viittaavat elämiseen enimmäkseen puissa. Painon on laskettu olleen reilu 2 kg, pituus noin 75 cm.

Ectoconus

Kuva Flickr Internet Archive Book Images

Ectoconus on yksi parhaiten tunnetuista paleoseenikauden nisäkkäistä. Siitä on löytynyt lähes täydellisiä fossiloituneita luurankoja New Mexicon osavaltion alueelta USA:sta, paleoseenikauden ensimmäisille vuosimiljoonille ajoitetuista kerrostumista. 

Ectoconus oli vankkarakenteinen, lampaan kokoinen kasvissyöjä. Aivotilavuus oli pieni, raajat lyhyet ja vahvat, häntä pitkä. Sen jaloissa oli viisi varvasta, joissa oli kaviomainen pää. Lantion rakenteesta on päätelty, että se synnytti pitkälle kehittyneitä poikasia ja oli siitä päätellen varhainen istukallisten nisäkkäiden edustaja.

Barylambda

Barylambda oli varsin erikoinen, kookas nisäkäs, jonka fossiileja on löytynyt Pohjois-Amerikasta noin ajalta 60-50 mvs, eli paleoseenikauden keskivaiheilta eoseenikauden alkupuolelle. Tällä hetkellä on tunnistettu kolme eri lajia tästä suvusta. 

B. faberi:n luuranko, The Field Museum of
Natural History, Chicago. (Wikimedia)

Tämän tapaiselta B. faberi on voinut näyttää (Wkimedia)

Hampaiden perusteella barylambda oli kasvissyöjä. Poskihampaat sopivat jauhamiseen, eivät leikkaamiseen kuten lihansyöjillä usein, ja ainoastaan uroksilla oli suuret kulmahampaat. Vartalon pituus häntä mukaanluettuna oli noin 2.5 metriä, painon arvioidaan olleen noin 650 kg. Pää oli suhteellisen pieni. Hännän luusto oli silmiinpistävän vahva. On arveltu, että se saattoi kohottautua pystyasentoon hännän ja takajalkojen varassa tavoitellakseen ravintoa korkealta.

Arctocyon

Arctocyon primaevus -fossiili luonnonhistoriallisessa
museossa Pariisissa (Kuva Wikimedia).

Taiteilijan rekonstruktio (Wikimedia)

Arctocyon ( = "karhukoira") oli kaikkiruokaisten maanisäkkäiden suku, jonka fossiileja on löytynyt ajalta 61.3 - 56.8 mvs Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. 

Arctocyonit olivat todennnäköisesti kanta-astujia. Suvun lajien koko vaihteli suuresta koirasta pieneen karhuun. Jalat olivat vahvat ja melko lyhyet ja varpaiden päät olivat kaviomaiset, eivät siis terävän kynsimäiset. Kallo oli pitkulainen ja vankka ja leukalihakset voimakkaat. 

Hampaiden rakenne oli outo sekoitus lihansyöjillä ja kasvissyöjillä tavattuja tyyppejä. Poskihampaat olivat lujat ja ruoan hienontamiseen sopivat, kuten karhulla. Kulmahampaat olivat erityisen pitkät, torahammasmaiset. Etuhampaat taas näyttivät sopivan vaikkapa kasvien lehtien poimimiseen. 

Multituberculata

Multituberculata oli erittäin hyvin menestynyt nisäkäslahko ja siksi hyvä mainita, vaikka ne ovatkin varhainen ja hävinnyt nisäkkäiden haara. Fossiileja löytyy 130 miljoonan vuoden ajalta, alkaen jurakaudelta aina eoseenikaudelle ja jopa seuraavan oligoseenikauden alkuun. Niiden monimuotoisuus oli suurimmillaan varhaisella paleoseenikaudella, mutta kauden puolivälissä niiden määrä alkoi kuitenkin vähetä. Lajeja tunnetaan yli 200, koko vaihteli hiiren kokoisesta majavan kokoiseen. Jotkut lajit olivat sopeutuneet puissa elämiseen oravan tavoin, toiset elivät maakoloissa.

Yhteisenä piirteenä näillä oli ulkoisesti jyrsijämäinen hampaiston rakenne. Suuret etuhampaat, joita erotti poskihampaista selvä väli. Hampaat eivät kuitenkaan olleet jatkuvasti kasvavat kuten nykyisillä jyrsijöillä, vaan vaihtuivat välillä uusiin.  Poskihampaiden erityispiirteenä se, että niissä oli nystermiä useassa rivissä, tästä tulee lahkon nimikin (lat. tuber = muhkura tms.).  

Pari esimerkkiä lahkon suvuista ja lajeista:

Nobu Tamuran piirros Ptilodus mediaevus -lajin kallosta (Wikimedia)

Pohjois-Amerikassa paleoseenikaudella esiintyneen Ptilodus -suvun lajit elivät jalkojen rakenteesta ja pitkästä hännästä päätellen pääosin puissa oravien tapaan. Suuruusluokka vaihteli 30-50 cm välillä. 

Taiteilijan näkemys Taeniolabis taoensis -lajista (Wikimedia)

Kookkaimmat multituberculata -lahkon jäsenet kuuluivat sukuun Taeniolabis. T. taoensis saattoi painaa jopa yli 100 kg. Niiden fossiileja on löytynyt väliltä 65-64 mvs Pohjois-Amerikasta.

Sinonyx

Sinonyx jiashanensis. Museo delle Scienze, Trento, Italia (Wikimedia)

Sinonyx oli noin suden kokoinen ja pikaisesti katsoen sitä rakenteeltaan muistuttava lihansyöjä, joka tunnetaan paleoseenikauden lopulta Kiinasta (noin 56 mvs). Sen katsotaan olleen varvasastuja. Varpaiden päissä oli pienet kaviot, ts. sarveisainerakenteet, joiden varaan eläimen paino tuli. Siis sekä kavio/sorkkaeläinten että petoeläinten piirteitä samassa lajissa! 

Phenacodus

Phenacodus oli nisäkässuku, joka tunnetaan paleoseenikauden lopulle ja eoseenikauden alkupuolelle ajoitetuista fossiileista Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.

P. primaevus, American Museum of Natural History (Wikimedia)

Phenacodus, Charles R. Knightin maalaus (Wikimedia)

Tämän suvun edustaja P. primaevus oli noin 1.5 metrin pituinen ja saattoi painaa 50-60 kg. Kiinnostavaa siinä on se, että se oli juoksemiseen sopeutunut varvasastuja, jonka viidestä varpaasta keskimmäinen oli pisin ja eläimen paino tuli lähinnä keskimmäisen ja kahden sen viereisen varpaan varaan. Lisäksi varpaiden päät näyttävät olleen kaviomaiset. Tutkijat ovat pohtineet mahdollista yhteyttä kavioeläimiin. Ilmeisesti tällä hetkellä phenacodusta ei kuitenkaan pidetä niiden suorana esi-isänä, vaikka se voi olla hyvin samantapainen tai jopa läheinen laji noille esi-isille.

Hampaat viittasivat kaikkiruokaisuuteen. Kulmahampaat olivat hyvin kehittyneet, mutta poskihampaat olivat ainakin osittain sopeutuneet kasviravinnon käyttämiseen. Selkäranka oli hieman "köyry". 

Linkkejä:

Paleocene mammals of the world, Martin Jehe

Scienticic American, How Mammals Conquered the World after the Asteroid Apocalypse

The Conversation, A fossil baby helped scientists explain how mammals thrived after the dinosaur extinction - new research

Encyclopædia Britannica, Phenacodus