(Ylioppilasaineeni vuodelta 1970)
Lintujen kehitystä on kyetty seuraamaan kymmeniä, jopa satoja miljoonia vuosia ajassa taaksepäin. Ne ovat todistettavasti kehittyneet matelijoista. Niiden kehitys on kuitenkin kulkenut voimakkaasti omaan suuntaansa, eikä matelijoiden ja lintujen välisiä yhtäläisyyksiä ole nykyään kovinkaan helppo huomata. Eläimet eroavat toisistaan suuresti paitsi ulkomuodon, myös ääntelyjen suhteen. Monet matelijat eivät ääntele juuri ollenkaan, kun taas lintujen ääntely on vuosimiljoonien kuluessa saanut mitä erilaisimpia muotoja ja monissa tapauksissa kehittynyt niin kauniiksi, että todella ansaitsee nimityksen laulu.
Ihmisellä on taipumus luokitella eläinlajit määrättyihin luonneryhmiin. Niinpä esimerkiksi käärme on hänen mielestään salakavala, koira uskollinen ja laululintu useimmiten iloinen. Eläimiä ei voida kuitenkaan tällä tavalla verrata ihmiseen, sillä niiden käyttäytyminen on useimmiten vain vaistomainen ja peritty tapa suhtautua eri tilanteisiin. Pikkulinnun laulu herättää usein kuulijassa mielikuvan, että lintu laulaa pelkästä elämisen ilosta ilman mitään varsinaista tarkoitusta. Saatetaan myös sanoa, että lintu yrittää välittää jotain sanomaa, ja niinpä monen lintulajin lauluun on sepitetty jokin runontapainen, jonka ajatusta linnun uskotaan yrittävän välittää kuulijalle. Monet entisaikojen ennustajat taas väittivät pystyvänsä ennustamaan lintujen laulusta ja niiden muustakin käyttäytymisestä tulevia asioita. Näihin asioihin tuskin kuitenkaan kukaan suhtautuu täysin vakavasti, ja tarkempien tutkimusten avulla onkin huomattu syiden lintujen lauluun olevan aivan toisenlaisia.
Jokaisella linnulla on pesänsä ympärillä alue, jolle se ei päästä muita saman lajin yksilöitä kuin puolisonsa. Tämän ns. reviirin koko vaihtelee huomattavasti lajista riippuen. Linnut ilmoittavat laulullaan oman reviirinsä sijainnin, ja usein pelkkä laulu riittää karkoittamaan samaan lajiin kuuluvat tunkeilijat. Erityisesti haudonta-aikana koiras laulaa innokkaasti. Vaikka monien eläinlajien ääntely on niin yksitoikkoista, että sen ei voi ajatella sisältävä juuri mitään sanomaa, pystyvät useimmat linnut ilmeisesti lähettämään ja vastaanottamaan paljon muitakin viestejä.
Monet tutkijat pitävät varislintuja linnuista kaikkein kehittyneimpinä. Esimerkiksi variksen raakkuminen on ihmisen korvissa yksitoikkoista eikä tunnu sisältävän juuri minkäänlaisia vivahde-eroja, mutta tarkempien tutkimusten mukaan se on yksi monimutkaisimmista kielistä lintujen keskuudessa. Useimmiten kukin lintulaji laulaa aina saman peruskaavan mukaan, ellei oteta lukuun muiden lintujen ääniä matkivia lajeja. Merkityserot muodostuvat pienistä muutoksista laulun nopeudessa, rytmissä ja voimakkuudessa. Toistaiseksi ei ole pystytty selvittämään, mitä hyötyä kottaraisen ja naurulinnun kaltaisilla matkimiskykyisillä linnuilla on taidoistaan.
Lintujen laulu ei itse asiassa ole sen ihmeellisempi asia kuin koiran haukunta tai hevosen hirnunta. Linnut käyttävät muiden eläinten tapaan kieltään välittääkseen toisille tietoja itsestään, ravinnosta, vaarasta tai muista asioista. Monista vanhoista uskomuksista huolimatta taitaa olla niin, että ihminen on ainoa maapallon asukki, joka laulaa vain omaksi ilokseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti