torstai 3. marraskuuta 2016

Mikko Louhivuoren näkemysten pohdintaa

Mikko Louhivuoren blogeissa käydyissä keskusteluissa riittää pohtimista vielä jälkeenpäinkin. Hän oli itsenäinen ajattelija, jonka kaikki näkemykset eivät välttämättä heti avautuneet. Yritän seuraavassa ymmärtää hänen evoluutiota ja luomista koskevia ajatuksiaan ja persoonallista tapaa, jolla hän usein lähestyi tiedekysymyksiä. 

Tieteen teologia


Mikko nimeää linjansa seuraavassa 'tieteen teologiaksi'. Hän kokee tärkeäksi teologisen, Raamattuun pohjautuvan, näkökulman. Hän ei koe perinteistä tieteen filosofiaa yhtä tärkeäksi, vaikka haluaa sitäkin ymmärtää 'hiukan'. Kreationismista, ID:stä ja jopa teistisestä evoluutiosta hän sanoutuu irti:
Jatkuvasti joudun surukseni toteamaan, että luonnontieteen ja etenkin evoluutioteorian innoittamat uskomme jalot puolustajat ontuvat pahasti pyhän Raamatun tuntemisessa ja harrastavat vähän jos ollenkaan teologiaa. Filosofia näet ei ole teologiaa vaan viisauden ystävyyttä, filosofiaa.
Itse olen koettanut edustaa tieteen teologiaa, joka on perusteeltaan aivan toisenlaista kuin tieteen filosofia tai kreationismi alias ID. Totean siis yksikantaan, että en kuulu "teistisen evoluution" kannattajiin, vaan edustan "tieteen teologiaa" ja koetan myös hiukan ymmärtää "tieteen filosofiaa".
http://idasluominen.blogspot.fi/2013/11/id-teistinen-evoluutio-ja-mikko.html
On ymmärrettävää, että kreationismi ei kelvannut. Mutta miksi irtisanoutuminen myös teistisestä evoluutiosta? Palaan tähän vielä kohdassa 'Evoluutioteoria, ID, teistinen evoluutio'.

Seuraava lainaus Mikolta käynee esimerkiksi 'tieteen teologian' sisältämästä nöyrästä asenteesta luomakunnan ihmeiden edessä. Artikkelissa kerrotaan tiettyjen kiiltomatojen tavasta järjestäytyä luolan kattoon, niin että yllä näyttäisi olevan avoin tähtitaivas. Tällöin hyönteiset lentävät liian lähelle kiiltomatoja ja tarttuvat niiden erittämään limaan jääden saaliiksi. Mikko heittää sitten esimerkkejä, miten tiukka evolutionisti selittää asian ja miten taas ID-linjallla iloittaisiin suunnitteluesimerkistä, evoluution vastatodisteesta. Omana vaihtoehtonaan hän esittää:
Entä jos emme kiiruhtaisi ihmisen järjen mittaisilla ajatuksillamme selittämään kiiltomatojen luomaa yötaivasta. Entä jos olisimme vain hiljaa, antaisimme ajatusten pyöriä vapaasti ja suostuisimme sanomaan "en tiedä, olisi kiva tietää". Ja ennenkaikkea, entä jos luonnon ihmeitä nähdessämme muistaisimme kiittää Luojaamme ja ylistää Hänen suuria tekojaan - vaikkapa psalmin 148 sanoin...
http://idasluominen.blogspot.fi/2014/09/todella-ihmeellinen-tahtitaivas-ja.html
Ja toinen:
Miksi Kalojen Aika, satoja miljoonia vuosia pelkkää kala-apajaa eikä mitään elämää maalla, ihmisestä ei tietoakaan? Miksi Mars planeetta siellä tyhjänä pyörii, kuka sitä tarvitsee? Ihmisen mittakaavasta nämä ovat todella ärsyttäviä kysymyksiä. Jumalan mittakaavasta ne ovat sitä mitä ovat, todellisuutta. Hyyyyvin hidasta luomista jossa linnunradat ottavat aikansa pyörähtääkseen ympäri. Uskova, joka nöyrtyy Jumalan suuruuden edessä asettuu kanssaihmisten kanssa samaan ruotuun, kyselemään, ihmettelemään, oppimaan ja etsimään tietoa, he ovat jotenkin harvassa ainakin julkisuuden forumeista päätellen.
http://idasluominen.blogspot.fi/2013/11/h-id-as-luominen.html

Andromedan galaksi (Kuva Wikimedia)

Tuntuisi, että "tieteen teologiaan" Mikko halusi sisällyttää sen, että kun puhutaan tiedeasioista, ei unohdeta puhua myös Jumalasta. Se ei tarkoita, että uskon silmälasit vaikuttaisivat tieteellisten löytöjen tulkintaan, vaan sitä, että muistetaan antaa kunnia kaikesta Jumalalle. Ei tieteen ja Raamatun järkeilevää yhteensovittamista, eikä edes tieteen filosofiaa, vaan tieteen teologiaa.

Evoluutioteoria, ID, teistinen evoluutio


Mikko oli paitsi kristitty, myös erittäin kiinnostunut useista eri tieteenaloista - teologian lisäksi mm. arkeologiasta ja luonnontieteistä. Tiedemieshän hän oli itsekin, filosofian ja teologian tohtori. Elämän historian suhteen kaikki konkreettinen, mitä fossiilien, geenien ym. tutkimuksessa on saatu selville oli hänestä erittäin kiinnostavaa ja se tuli tietenkin kohdata rehellisesti. Hän saattoi sanoa, että hänelle 'geologia on teologiaa' ja että 'uskon silmälasien ei tarvitse vääristää todellisuutta jonkinlaiseksi mieli­kuvi­tus­maail­maksi, joka on keksitty siksi, että voitaisiin säilyttäää usko Jumalaan'.
http://mdevonlife.blogspot.fi/2012/11/devonian-and-christian-creationist.html
Hän oli kuitenkin kriittinen silloin, kun teoriat tuntuivat vajavaisilta. Evoluutioteorian suhteen kritiikin kohteena oli mekanismi (ymmärtääkseni ei muu). Syy ei ilmeisesti ollut teologinen vaan tieteellinen. Hän ilmaisi epäuskonsa luonnonvalinnan riittävyyteen kehityksen aikaansaajana ja seurasi samaan aikaan mielenkiinnolla tieteellisen tutkimuksen edistymistä.

Mikko ei halunnut lähteä paikkailemaan evoluutioteoriaa 'jumalallisilla väliintuloilla', johdatuksella tms. ID-linja sai aina mm. näistä syistä voimakasta kritiikkiä, eikä edes 'teistinen evoluutio' kelvannut. Teistiseen evoluutioonhan liitetään myös usein tavalla tai toisella ajatus 'Jumala on ohjannut evoluutiota'. Mikko kirjoittaa 'Mietteitä' blogissaan (vastauksena sähköpostilla esittämiini kysymyksiin):
Teistinen evolutionismi todellakin näyttää Intelligent Design liikkeen tapaan etsivän luonnosta ilmiöitä, joissa Jumalan sormi näkyy.
Yleensä taustalla on sen torjuminen, että sattumanvaraiset muutokset (random changes) ja luonnonvalinta (natural selection) riittäisivät selittämään lajien synnyn. Jos tämä mekanismi hylätään luomisen nimissä, mitä muuta sen tilalle voitaisiin esittää kuin jonkinlainen teoria Jumalan toiminnasta luonnossa? Tällaisesta Jumalan tuomisesta tieteeseen sanoudun jyrkästi irti todeten samalla, että kehitysopin vanhat teoriat eivät riitä selittämään nopeasti paisuvaa tietomääräämme elämänmuotojen kehityksestä.
Artikkelin kommenteissa Mikko selventää kantaansa - ei rouva Fortuna korvaa Jumalaa
Rouva Fortuna on nostettu jumalalliseen asemaan klassisessa darwinismissa vaikka lapsikin tajuaa, ettei monimuotoinen ja aina niin mutkikas - ja nerokas - elämä voi olla sattuman tulosta.
Vastasin Mikon yllättävän tiukkaan kannanottoon: "Mielestäni et ole oikeassa sanoessasi 'teistinen evolutionismi todellakin näyttää Intelligent Design liikkeen tapaan etsivän luonnosta ilmiöitä, joissa Jumalan sormi näkyy'. Se voi ehkä joidenkin kohdalla olla näin, mutta vähintäänkin yleistät erittäin rajusti. Teistinen evolutionismi voi tarkoittaa esim. tämänsuuntaista ajattelua: Jumala on evoluutionkin takana. Miten - ei tarvitse yrittää määritellä. Itselleni Jumalan Viisaus on perimmäinen selitys sille, että tämä ihmeellinen luomakunta ja elämän monimuotoisuus on olemassa. Sattuma ja luonnonvalinta - eivätkä edes mahdolliset uudet löydöt jotka tekevät evoluution ymmärrettävämmäksi - eivät voi täyttää sitä paikkaa."

Mikon vastauksessa näkyy, että hän kritisoi tuota termiä nimenomaan sen perustella, miten hän näkee sen määritellyksi:
Annat kovin yleisen ja siksi merkityksettömän määritelmän teistisestä evolutionismista. Kielellinen tarkkuus on tärkeä sekavuuden välttämiseksi. Kirjoitin termistä toisessa blogitekstissä. Siellä on kaksi määritelmää teistisestä evolutionismista wikipedian artikkelista:
"Toinen teistisen evoluution haaroista pitää jumalaa evoluution ohjaajana. Tätä haaraa kannattavat nykyään monet kristityt, ja se on yleinen keino yrittää sovittaa yhteen luomiskertomuksen pitäminen totena ja usko evoluutioon."
"Toisen haaran, deistisen evolutionismin mukaan jumala on käynnistänyt evoluution, mutta ei ohjaa sitä."
http://mikkol-miettii.blogspot.fi/2015/04/luominen-ja-evoluutio-henkilokohtaisesti.html
Käsitteiden määrittelystäkin on siis kysymys. Onko hänen linjansa sitten naturalistinen? Taas on kyse siitä, miten termi ymmärretään.
Olisiko teistisen evolutionismin vastakohta sitten ateistinen evolutionismi? Silloin taas joutuisin käsitteellisesti teistien leiriin.
Monet käyttävät termiä naturalistinen evolutionismi latinan sanasta natura, luonto. Jos sitä ei samaisteta ateistiseen näkemykseen, olen tarkkana ja kuuntelen mielelläni, mitä tiede löytää Jumalan ihmeellisistä luomisteoista.
http://mikkol-miettii.blogspot.fi/2015/04/teistinen-evolutionismi.html
Siis: Mikko ei halunnut ratkaista Jumalan suoralla toiminnalla luonnossa (ohjaus tms.) evoluutioteorian vaikeita kysymyksiä. Toisaalta hän näki kuitenkin Jumalan kaiken takana, koska 'elämä ei voi olla sattuman tulosta'. 'Naturalistinen' -sana ei kuulostanut hänestä pahalta kun sitä käytetään oikeassa mielessä, ei ateistisesti.  Tästä voisi muodostua kuva, että Mikko ajatteli evoluution olevan luonnonmukainen prosessi, ehjä kokonaisuus, jossa ilmenee Jumalan viisaus. Mutta... kun tivasin näin: "Et siis pidä varteenotettavana mahdollisuutena, että Jumala olisi ohjannut evoluutiota muuten kuin luomalla luonnonlait", niin vastaus olikin:
No johan sinä luet rivien välistä ihan mahdottomia. Minä raukka kun koetan sanoa, ettei ihminen pysty näkemään Jumalaa, vain Hänen tekonsa, jotka ilmiselvästi kertovat Hänen ajattelunsa syvyydestä.
Aika jännä... Ohjauksesta ei sovi puhua, mutta sen täydellinen kieltäminenkään ei käy. Onko linja se, että paras olla puhumatta mitään asiasta, jota emme voi tietää, tutkia, ymmärtää. Laitan vielä yhden ajatustenvaihdon tähän, jolloin viimeinen sana jää tässä kohden Mikolle itselleen. Käytän lihavointia, koska minusta nämä molemmat puheenvuorot, sekä Eeron että Mikon, antavat paljon ajattelemisen aihetta.
Eero Junkkaala:
Jumala on luonut luonnonlait ja kaiken, mitä tapahtuu niiden puitteissa ja sellaisenkin, mikä näyttää olevan ristiriidassa niiden kanssa. Meillä on luomakunnassa ilmeisesti suunnattoman paljon asioita, joita emme vielä ymmärrä ja joita nykyiset lait eivät suoranaisesti selitä. Sekin on tietenkin Jumalan luomaa ja kenties huomenna opitaan löytämään siihen selitys tai sitten ei. Kaikkea voidaan ja täytyy tutkia normaalein luonnontieteen menetelmin.
ID:n ongelmana pidän sitä, että se tarrautuu vaikeimmin selitettävissä oleviin juttuihin ja koettaa todistaa niillä Jumalan olemassaolon. Tällöin se kaventaa Jumalan vain "siimamoottorin tai silmän Luojaksi", eikä näe, että Jumala on kaiken takana koko ajan.
Evoluutio on siis suunniteltua siinä mielessä, että Jumala on sitä alusta asti ohjannut ja ohjaa edelleen. Tällaista suunnitelmallisuutta voidaan nähdä luomakunnan ihmeellisyyksissä, vaikka siis silmässä, mutta samalla meille jää suunnattomasti sellaista, missä suunnitelmaa emme näe. Silti se on sielläkin. Kun Luther sanoi, että maailmassa ole yhtään sotaa, jota Jumala ei kävisi, on kyse jotenkin samasta analogiasta: kärsimyksen ongelmalle ei ole selitystä, mutta silti Jumala on sen takana.
Mikon vastaus:
[Sanoit] "Evoluutio on siis suunniteltua siinä mielessä, että Jumala on sitä alusta asti ohjannut ja ohjaa edelleen." Tällaiset määritelmät ovat minulle hankalia ja näen niissä vahvasti kielipelin olemusta, yritystä ihmisen sanoin ilmaista jotain, jota ei ehkä sanoin voi edes ilmaista. "Jumala ohjaa evoluutiota" on samantapainen uskon ilmaus kuin "Jumala ohjaa kansojen historiaa" tai "Jumala ohjaa minun elämääni". Miten niin "ohjaa"? Mitä sillä oikein tarkoitetaan? Tiedän että olen hiustenhalkoja ja nipottaja, mutta mieluummin käyttäisin hyvin "orgaanisia" ilmauksia noudattaen apostoli Paavalin omituista sanaa "Hänessä me elämme, olemme ja liikumme".
Elämän salaisuus - nykyisen tieteellisen käsityksen mukaan elämä alkaa yhdestä ja etsiytyy sitten mitä erilaisimmissa muodoissa kaikkialle, missä voi elää, ja kokee ajassa ja tilassa muutoksia, mutaatioita, variaatioita, lakastuu ja kuolee, tuhoutuu massiivisesti, ja nousee taas... Elämä.
En kuvaisi sitä Wizard of Oz tavalla, että taustalla on kaiken ohjaaja, naruista vetelijä, päättäjä... se olisi yksi kuva Jumalasta, joka helposti muuttuisi epäjumalaksi, jota sitten kumotaan tai puolustetaan. 
No, eihän se loppujen lopuksi ole yllättävää, että kysymys Jumalan toimintatavasta luonnossa on vaikea aihe....

Seuraavissa lainauksissa ilmenee, että hän piti nykyistä evoluutioteoriaa epätyydyttävänä. Hyvä huomata tässä yhteydessä, että maailmalla on paljon tutkijoita, jotka yrittävät päästä uusien evoluutioon vaikuttavien tekijöiden jäljille - ei teoria tyydytä nykyisellään heitäkään, vaikka sitä ei ollakaan kumoamassa.

Evoluutioteorian mekanismista blogin '(H) ID AS LUOMINEN' kommenteissa:
Luonnonvalinta on tiedon lisääntyessä osoittautunut riittämättömäksi selitykseksi... Kehityksen kuvaus tarkentuu uusien löytöjen myötä, kuten parhaillaan lintujen alkuperä Kiinan Ja Mongolian upeista löydöistä tai kalojen maailma Australian löydöistä. Mutta ihmisen sikiön kehityksen tarkka tunteminen ei selitä, miksi sikiö kehittyy sitä varten rakennetussa kohdussa. Kehityksen kuvausta on paljon ja se on huikeaa nähdä globaalisti, maapallon äiti Gaian sylissä. Mutta tieteellä ei ole hajuakaan siitä, miksi elämänmuodot kehittyvät ja muuttuvat, esimerkiksi hyönteisten metamorfoosi.
http://idasluominen.blogspot.fi/2014/09/seitseman-luomispaivaa-ja.html
Juuri tuo 'miksi' oli Mikon kysymys. Yllämainittu keskustelu eteni vielä valaisevalla tavalla. Yritin kovasti tavoittaa Mikon ajatuksenjuoksua ja kommentoin edelliseen näin: "En väitä vastaan, kun sanot: 'Luonnonvalinta on tiedon lisääntyessä osoittautunut riittämättömäksi selitykseksi.' Tässä kohden tulee helposti kiusaus sanoa jotain helppoa, puhua Jumalan ohjauksesta. Ohjaus ja evoluutio, siinä se. Mutta ehkä meidän ei pidä kuitenkaan lähteä tälle tielle. Ehkä pitäisi vain nöyrästi pysähtyä ihmettelemään tämän ongelman edessä... ". Ja tähän Mikko vastasi:
Näin juuri! Tämä on tärkeä tienhaara, jossa moni kristitty valitsee helpon tien hurskaaseen kurjuuteen. Ilman muuta tiede joutuu joskus vielä kohtaamaan syvemmällä tasolla elämän kehityksen ja kasvun, itse elämän salaisuuden...
Mikko piti mahdollisena, että tiede saa vielä selville evoluutiosta jotain oleellista. Hän ei siis evoluutioteorian kritiikissään linnoittautunut sen vastustamiseen, kuten ID-linjalla tehdään. Artikkelin 'Olemassaolon taistelu - evoluution primus motor?' yhteydessä käydyssä keskustelussa Eero Junkkaala otti esille luonnonvalintaa kuvaavan esimerkin Jussi Tuusalta. Vertauksessa puhuttiin kullanhuuhdonnasta ja painovoiman vaikutuksesta siinä. Tähän Mikko vastasi:
Lainaus on havainnollinen. Sitä auttaa ymmärtämään, jos sanomme että kullanhuuhdonnassa "primus motor" on mineraalien omainaisuudet ja painovoima. Ehkä elämän kehityksessä on olemassa jokin painovoiman kaltainen luonnonlaki, jota ei vielä kunnolla tunneta...
http://dkalareissu.blogspot.fi/2013/09/elaman-taistelu-primus-motor.html

Vielä lainauksia hieman vanhemmasta englanninkielisestä artikkelista, marraskuulta 2012. Siinä näkyy ehkä em. esimerkkejä selvemmin, minkälainen ounastelu oli Mikon evoluutioteoriaan kohdistuvan kritiikin takana. (Tämän olen löytänyt vasta keskustelujemme jälkeen, tätä artikkelia kirjoittaessani.)

Artikkeli on otsikoitu 'Dark evolution of life'. Mikko ottaa ensin Wikipediasta muutamia esimerkkejä, jotka koskevat tetrapodien evoluutiota. (Artikkelissa Lainattu Wikin teksti on ilmeisesti osin vanhentunutta, mutta se ei vaikuta asiaan. Uutta teoriaa Mikko käsitteli myöhemmässä blogissa.) Mikko ottaa muutamia kohtia tekstistä ja ihmettelee (suluissa) humoristisesti.
  • in order to manage the much higher salinity of sea water some animals evolved the ability to change nitrate based ammon into harmless urea. (How on earth did they evolve themselves?)
  • bone-finned fish had to evolve salt evicting gills when they returned from fresh water to the sea (How on sea did they evolve themselves?)
  • if first tetrapods lived in fresh waters and forgot the ability to produce urea (how?) they would have to be able to evolve this skill again from the beginning (How on lake did they evolve themselves?)
Ja sitten:
Of course, such active use of verb evolve is parlance. But it is extremely common and also extremely misleading as science has no known mechanism how a species can control its own evolution. The only generally accepted mechanism is survival of the fittest, the ability to adapt, which is population statistics and environmental analysis but not very well known on biological level.
In my opinion there is a Dark evolutionary force of life driving, guiding, blocking and enhancing life forms in different environments.
Dark because this force is not well understood by science. Biologist and paleontologists can only describe what happened and proposed theories why. How exactly, that is another story.
Siis Mikko on tässä sitä mieltä, että elävässä luonnossa on tuntematon evoluutiovoima, joka vie eteenpäin ja ohjaa elämänmuotojen kehitystä.

Hän vertaa sitä kosmologiassa käytettyyn käsitteeseen 'pimeä energia', joka ei ole muuta kuin nimi tuntemattomalle tekiijälle, joka aiheuttaa maailmankaikkeuden kiihtyvän laajenemisen. Astrofyysikot myöntävät tietämättömyytensä...
Astrophysicists are humble enough to say that they do presently not know how galaxies accelerate against the well-known rules of gravity that govern the Universe. They work on it and in the meanwhile call it Dark energy. Someday soon science may know more about it.
Instead of nonsensical "the species evolved this and that" biologists should be equally humble and confess that presently we do not know what is life and what is the force that drives it in evolution against the well-known physical laws of entropy that govern the Universe. They work on it and could as well in the meanwhile call it Dark evolution of life. Someday soon science may know much more about it.
Artikkelin lopussa hän korostaa, että edelläoleva ei tarkoita ID-ajattelua:
By confessing to ignorance about what makes living things evolve to provide raw materials for natural selection are we trying to introduce Intelligent Design again into the discussion?
Not really.
The difference between respecting the great unknown of evolution and suggesting intelligent design is that ID people do suggest best engineering patterns and other human ideas of how an omnipotent philosopher's god must be taken into account in science as the watchmaker.
Dark evolution of life approach takes life as it has been and is much more seriously than ID theories. History of life as witnessed in fossil record, in life cycles and development of embryos and otherwise in past and existing life forms is there. This is the given life that we can study using the tools and methods and abilities that we have been given. (And I do not mean that in positivist sense!)
From a religious point of view I emphasize that philosopher's gods are like other man made idols and productions of human mind .
__________

Mikon blogeissa käydyissä keskusteluissa porukalla oli väillä ilmiselviä vaikeuksia ymmärtää, mitä Mikko tarkoitti. Mitä hän ajatteli evoluutiosta? Hänen voimakas kritiikkinsä ID:tä ja kaikenlaisia ehdotuksia kohtaan 'Jumalan ohjauksesta' tieteen täydentäjänä johti helposti käsitykseen, että pitäisi olla uskollisemmin evoluutioteorian kannalla. Ja sitten taas Jumalan töiden ihmettely ja evoluutioteorian kritiikki saattoi aiheuttaa, että joku väitti häntä esim. ID-linjan edustajaksi.

Mutta kyllä Mikolla oli oma linjansa. Huolimatta suuresta kiinnostuksestaan tiedettä kohtaan hän ei halunnut pitää asioita ratkaistuna ennenaikaisesti. Piti tarpeen vaatiessa oppia sanomaan rehellisesti: 'emme tiedä'. Uskon puolustaminenkaan ei saanut kiitosta, jos se hänen mielestään vähänkään maistui todellisuuden vääristelemiseltä tai oli jotenkin kyseenalaista. Hän ei halunnut muodostaa filosofian avulla kuvaa Jumalasta. Ajattelun pohjaksi kelpasi Raamattu ja toisaalta konkreettiset tieteelliset havainnot, 'Luonnon kirja'. Siis ei 'tieteenfosofiaa' vaan 'tieteen teologiaa'. Mikko halusi nähdä luomakunnan ihmeellisyyden juuri sellaisena kuin se on, peittämättä sitä näkyvistä 'ihmisen järjen mittaisilla ajatuksilla'.

Tämän Mikon tietynlaisen ehdottomuuden ja toisaalta omien räväköiden mielipiteiden takia hänen kanssaan keskustelu ei ollut aina helppoa - mutta se oli mielenkiintoista !

P.S. Oheisessa Jim Stumpin artikkelissa keväältä 2018 on mielenkiintoisia näkemyksiä siitä, voimmeko sanoa: "Jumala on ohjannut evoluutiota". Olisi ollut mielenkiintoista keskustella artikkelista Mikon kanssa.

Jim Stump, BioLogos: Does God Guide Evolution?

P.S. P.S. Lisään tähän vielä yhden Mikon ajatuksia kuvaavan pätkän hänen blogistaan 'Mietteitä':

Henkilökohtaisesti uskon, että Raamatussa itsensä ilmoittava Jumala on äärettömän syvällinen ajattelija, viisas ja voimakas ja Hänen kättensä jäljet näkyvät kaikkialla mikrokosmoksesta makrokosmokseen ja myös siinä, että me mitättömät tomuhiukkaset saatamme jumalallisia ajatuksia tavoitella.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että nämä on pidettävä huolellisesti ja metodisesti erillään toisistaan, usko Luojaan ja Jumalan suurten tekojen tutkiminen.
Näin emme tarvitse keinotekoisia tieteen ja uskon yhdistelmiä, jotka rikkovat uskon salaisuuden ja käyvät vastoin Jumalan ilmoitusta - kuinka me voisimme Häntä katsella kasvoista kasvoihin, tutkia Häntä itseään työssä?
Vaan saamme tutkia luontoa sellaisena kuin se on niillä menetelmillä, joita meille on annettu ja joita olemme sitten lisää rakentaneet.
Jumalan kunnia luonnossa puhuu omaa vakuuttavaa kieltään. Joku uskoo, toinen ei, mutta kukaan ei voi kiistää että luonnontutkimus on tarua ihmeellisempää.
Uskovina meidän oikeutemme ja velvollisuutemme on olla täysin totuudellisia, silloinkin kuin se sattuu, ja ylistää Jumalaa Hänen valtavista teoistaan ja lahjoistaan.

3 kommenttia:

  1. Nostan sinulle hattua, Hannu, tästäkin katsauksesta. Pitää perehtyä tähän, kuten kaikkin muihinkin teksteihisi, ajatuksella ja ajan kanssa. Teet tavattoman arvokasta työtä.

    VastaaPoista
  2. Mikko Louhivuoren palvelutyön arviointia (päivitetty video) https://www.youtube.com/watch?v=hZQYZngjuVc&t=22s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin vasta osan videostasi. Olit sitä mieltä, että Mikko olisi pitänyt väittelyn voittamista tärkeämpänä kuin totuuden löytämistä. Olen eri mieltä. Itse koin asian niin, että hän koki vastenmielisyyttä kaikenlaisia "laastaroivia" selityksiä kohtaan, joissa esim. Raamatun ja tieteen väliset ongelmat yritettiin selittää helpolla tavalla pois. Hän halusi, että totuutta katsottaisiin rävähtämättä "silmiin", silloinkin kun se tekee kipeää. Opin häneltä sitä, että voimme jättää asioita avoimeksi, sanoa "emme tiedä". Samalla hän halusi nimenomaan korostaa uskoa Raamattuun, uskoa Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen.
      Mutta siunausta sinulle ja vaimollesi sinne Filippiineille.

      Poista